"Lily ja Lysti"

"Lily ja Lysti"

maanantai 15. toukokuuta 2017

Lehmä joka söi imurin

Eli tarina Lystikkään Lipsuttajan leirielämästä.

"Tiedän että mamma se on odottanut tätä Wirneen leiriä kuin kuuta nousevaa jo muutaman kuukauden, ja mie arvelin että koska viime vuonnakin oli kiva järkyttää leirielämää (söin virkatun maton edellisellä viikolla) niin tehdään se nytkin. Perinteet kunniaan! Eli aloitin viikon syömällä keskiviikkona järjestelmäkameran laukun ja imurin suulakkeen. No jos totta puhutaan niin en kerennyt sitä suulaketta ihan kokonaan syömään, koska miut vähän niinkun yllätettiin itse teossa. Mutta minkäs mie sille mahdan, se oli lattialla, se näytti hyvältä ja maistui vielä paremmalle. Ja kyllä minua ihan aavistus ärsytti, että jättivät miut ihan yksin. Siskokin läks mamman mukaan töihin niin ei sekään ollut vahtimassa."

Mutta koska kyseessä on Lysti, ajattelin, että sieltä se tulee pois ja unohdin oikeastaan koko asian. Perjantaina pakkasin Skodan taas ihan kattoa myöten täyteen ja lähdettiin sitten kohti Kunkkulan Koirakeskusta. Täytyy muuten sanoa että vaikka paikka sinällään on ihan hyvä, niin en vaan voi ymmärtää muutamaa "pikkujuttua" tuon paikan toiminnassa. Kuten maastojen vaikeaa saantia sekä mm. saunan lämmittämistä. Mutta no, ne on sitten ihan oma juttunsa. Ja koska tämä suomen kesä on lyhyt ja vähäluminen, pakkasin kaiken toppatakista t-paitaan. Koska ei voi tietää?

Oltiin sovittu jo perjantaille hakutreenit, ja tarkoitus oli jatkaa Lystin hyvin alkanutta rullailmaisua. Mutta kun mentiin metsään, oli minun kiltti ja hyvätapainen paimennin kadonnut jonnekkin matkan varrelle ja tuntui että koiralla ei ole lainkaan korvia, saatikka että se olisi ikinä hakumetsässä käynytkään. Mietittiin että olisiko se uusi metsä, uudet ihmiset tms, mutta minä olin kyllä aika huolestunut, koska ei ne ole ikinä Lystille olleet mikään ongelma. No ajattelin, että kyllä se siitä, katsotaan huomenna uusin silmin asiaa. Mutta jäi kyllä kaivelemaan.

No aamulla meillä oli tokokoulutus Veera Korhosen koutsaamana, ja sehän alkoi juuri niinkuin piti. Meillä oli hyvä suunnitelma mietittynä, eli ongelmana oli tämä silmillä kaikkeen jääminen ja ruokaraivo. Koska nythän pikkuelukka on jäänyt niin pahasti tilttiin että ei ole pystynyt edes liikkumaan pahimmillaan. Joten nyt alettiin korjaamaan ongelmaa niin, että otin aamupalalta puuroa mukaan, että syötän koiran vielä ennen treeenihin menoa. No joo. Hyvinhän se treeni alkoi, mutta sitten Lysti pongasi katolle viritetyn haukan, ja alkoi sitä haukkumaan. Ja sen jälkeen koko maailma oli mötköjä täynnä. Ja tämäkään ei todellakaan ole Lystille ominaista. Ei se jää kiinni pelkoihinsa. No tietenkin sitten puhuttiin että MH oli viikko sitten, että vaikuttaako se jne, mutta outoa. Erittäin outoa. No saatiin me idea kiinni tosta treenistä, mutta koira ei siis todellakaan ollut oma itsensä. Sitten koiruus kakkasi imurin suulakkeen osia, ja olin iloinen, että kyllä se nyt tästä, että jospa ne nyt olikin syy tähän outoon tilanteeseen?
"Itä-Suomen Alaosaston leikkihetki. Mie löysin tämmösen sukulaistytön leiriltä. Sen nimi oli Sanni ja se kuulemma kuuluu samaan alaosastoon meidän kanssa. Miulle se kyllä käy, koska se oli tosi kiva ja me saatiin ihan kunnon leikit aikaiseksi. Toivottavasti nähdään toistekkin!"

Toinen setti meni jo hieman paremmin, ja aloin ajattelemaan että kyllä tästä vielä uuteen nousuun päästään. Jepjep. Koira alkoi häiritsevästi raapia silmäänsä, ja Laura jo katsoi sitä eikä huomannut siinä mitään erikoista. Ruuan jälkeen mentiin taas metsään, ja koska eiliset hakutreenit olivat menneet aika penkin alle, ajattelin että no jätetään jälki väliin ja mennään hakuilemaan. Huono idea. Koira oli täysin outo, tuntui että se vaan haisteli metsään ja pelkäsi. Ei saatu yhtään mitään aikaiseksi, kun koira vaan kimpoili häntä koipien välissä ympäri metsää. Ei auttanut maanittelu, ei käskyttäminen, ei palkkaminen, ei yhtään mikään. Joten koira autoon ja olo alkoi olla aika epätoivoinen. Ja oikeasti aloin pelkäämään, että mitä hittoa nyt tapahtuu. Koira ei ole ollenkaan oma itsensä enkä ikinä ole sitä tuollaisena nähnyt. Kauheat skenaariot pyörii mielessä. Entäs jos sitä, entäs jos tätä. Treenin jälkeen jäätiin Julian ja Annen ja koirien kanssa lenkkeilemään alueelle, koska arvelin että jospa se rauhoittaisi koiran. No ei rauhoittanut. Tai siis joo, kyllähän vähän leikki, mutta ei siis todellakaan silleen kun normaalisti. Ja kakkakin oli normaali, joten alkoi oikeasti olla aika epätoivoinen olo. Kunnes sitten tultiin takaisin leiripaikalle, ja otin koiran nuotion ääreen jotta saisin sitä näytettyä Lauralle.

Ja sitten se tuli. Se loppukin siitä imurin suulakkeesta. Pitkällisen äkeltämisen jälkeen. Ja koira sai kirjaimellisesti pyllyhepulin. Oikein ilo loisti silmistä. Ja sitten pystyi leikittämään pentuja ja käymään yksin agilitykemtällä riehumassa ja elämä oli taas ihanaa. Ja me saatiin naurunaihe koko illaksi. Lysti ja Lystin imurin suulake. Mahtavaa. Vein koiran nukkumaan, ja ajattelin että kyllä se tästä. Huomenna on uusi päivä ja uudet kujeet. Vaan sitä myöskin mietin, että tässä tuli taas täydellinen esimerkki siitä, kuinka jännällä tavalla koira voi kipunsa kertoa. Ei käy kyllä yhtään kateeksi noita eläinlääkäriparkoja, jotka joutuvat tuollaisten oireiden myötä keksimään mahakivun syyksi? Ja toki, tässä oli just se että kun tunnen koirani. Eikä se ikinä pelkää tuolla lailla. Ei ikinä perseile. Ja yrittää aina parhaansa. Ja nyt se pelkäsi, perseili ja ei todellakaan näyttänyt yrittävänsä. Vaikka todellisuudessa sehän yritti ihan hitosti. Vaikka koski niin silti yritän. Kyllä se vaan on aivan superihana.

"Reissussa olossa on ehkä yks parhaimpia juttuja päästä aamulla mamman viereen kellimään ennen heräämistä. Siinä voi limeksiä kaikki unentuoksut mamman naamasta."

Aamulla koira oli jo täysin oma itsensä. Kiehnäytyi sylissä, riehui aamulenkillä ja huusi kun joutui hihnaan. Mahtavaa, ajattelin. Edes tämän päivän treenit onnistuvat. Jepjep. Niinhän sitä olisi voinut ajatella. Mutta koska Lysti, niin eihän se nyt niin mene.

Mentiin samalle hakualueelle ja ajattelin, että otan Lystin vielä tallaamaan aluetta koska eilisen reaktio oli ollut niin vahva. Ja puolessa välin tallausta näen, että kun koira juoksee miun luo, sillä on suu veressä. No eikun suu auki ja huomaan, että keilessä on reikä. No mahtavaa. Mutta tämä ei tunnu koiraa häiritsevän millään lailla, joten jätän koiran autoon ja aletaan treenaamaan. Ja siis tulimme siihen tulokseen että Lysti on ollut lehmä entisessä elämässä:

"Karjatalousneuvoja Kyllikki Lumijärvi laskee lehmän syövän ruokaa päivittäin ainakin 60, parhaimmillaan jopa 80 kiloa. Eli keskimäärin 15% painostaan. Märehtiessään lehmät palauttavat syömänsä ruuan pötsistä ruokatorvea pitkin takaisin suuhunsa ja pureskelevat sen uudelleen hienommaksi." Eli melkein kuin Lysti, eikös?

Jätin tarkoituksella Lystin melkein viimeiseksi, sillä ajattelin että kerkeää hieman pahin verenmaku katoamaan suusta ennen kun aletaan harjoittelemaan. Vaikka eikös sitä aina sanota että treenattiin verenmaku suussa ? No jospa ei kuitenkaan iha kirjaimellisesti? No nyt koira olikin ihan oma itsensä, hieman pudotteli rullaa mutta muuten teki tosi hyvää treeniä ja olin iloinen. Saatiin siis hyvät treenit katastrofiviikonlopun päätteeksi.

Ilma oli muuten mitä mahtavin, ja kiven päällä auringossa maalimiehenä maakaaminen oli kyllä huippua. Tuli melkein olo, että olisi kesä! Auton mittari näytti 16,5, kun lähdin ajamaan leiripaikkaa kohti. Huikeaa!

Veera jäi vielä miun kanssa tottistelemaan ja nyt saatiinkin Lystille todella hyvät treenit aikaiseksi, sillä pystyttiinpä tekemään sille jopa houkutusten highway, ja luoksetulossa ei kertaakaan mennyt syömään mitään herkkuja. Törpön kierrossa oli ihan pakko käydä kerran maistelemassa, mutta sekään ei nyt mikään katastrofi ollut. Riitti että koira kauniisti vain ohjattiin pois kupilta. Joten loppupelissä siis kuitenkin saatiin onnistuneet treenit leirin päätteeksi, ja olin onnellinen.

Muuten leiri oli taas kerran aivan odotusten arvoinen, porukka oli mukavaa ja nauraa sai niin että vieläkin koskee mahaan. Ja neljän tunnin kotimatkakin meni oikein rattoisasti. Ja jos heti alettiin suunnittelemaan uutta leiriä. Koska oli niin hauskaa. Kotiin tulin joskus seitsemän maita, ja teki vaan mieli mennä suoraan nukkumaan. Mutta tottahan piti Lilyä ekana rapsutella, vaikka sillä taisi olla enemmän ikävä Lystiä kuin minua, ja sitten tietenkin antaa iltaruoka koirille. Ja siinähän sitä sitten oltiin. Lysti ei pystynyt syömään iltaruokaansa. Yritti kyllä, mutta ei vaan pystynyt. Läähätti ja raaputti itseään. Ja minähän tietenkin olin jo ihan varma että nyt sillä on suolitukos ja imurin suulakkeen osat edelleen ovat suolistossa ja ja ja.... No onneksi viesti Lauralle ja särkylääkkeen antoon. Jolloin huomasin että jotenkin tuo kieli on edelleen oudon näköinen. No sitten Jarno avuksi, koiran suu auki ja kieli ulos. Ei muuten ollut se reikä, joka oli syypää, vaan toiselta puolen kielen sivussa oli melkein koko näkyvällä matkalla iso vekki. Jännä, että koira ei pysty syömään. Ei edes Lysti. Onneksi särkylääke alkoi vaikuttamaan ja puolen tunnin päästä tilanne oli jo tämä:


 Ei käy tylsäksi elämä Lystikkään Lipsuttajan kanssa!

Mutta suuri kiitos vielä tätäkin kautta leirin järjestäjille sekä kaikille mukana olleille. Kaikesta huolimatta oli oikein mukava leiri!

perjantai 12. toukokuuta 2017

Huvipuistossa oli hauskaa

Lysti pääsi elämänsä ensimmäinen ja viimeisen kerran viralliseen MH-kuvaukseen. Kuvaajina olivat Marina Bast ja Jorma Kerkkä, ja testinohjaajana Virpi Klemetti. Ja järjestäjänä minä itse, niin saa just oikeaan aikaan hoidettua homman. Koska onneksi tästä(kin) asiasta olemme kasvattajan kanssa samaa mieltä, että MH on suunniteltu nuorelle koiralle ja nuorena se sinne menee, toivottavasti. Lysti täytti siis viime viikolla 18kk joka Suomessa on alarajana.

Ja koska siis olen erittäin mielenkiinnolla joskus ennenkin palannut pentutestin arvioon, niin palataan nytkin. Eli Lystille tehtiin 7vko iässä pentutesti, ja testaajana oli Pekka Korri. Kaikki pentutestin osa-alueet eivät toki näy MH-kuvauksessa, mutta kaikki osiot näkyvät tässä kursivoituneena. Ettette sekoita asioita :D Ja videokin on toki tulossa, kunhan saan sen käsiteltyä. Siinä näkee ehkä parhaiten kuinka lystiä Lystillä kuvauksessa oli.

1a. KONTAKTI Tervehtiminen 4, Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen
Käyttäytyminen sylissä: Erittäin rentoutunut/innokas, tuttavallinen
1b KONTAKTI Yhteistyö 4, Lähtee mukaan halukkaasti, kiinnostuu testinohjaajasta.
Laumavietti, seuraaminen: Seuraa vapautuneesti, rohkeasti
1c KONTAKTI Käsittely 3 Hyväksyy käsittelyn
Alistus: Rentoutuu kohtuullisesti, hieman tyytymätön, ääntelee

Jännää oli, että sillon kun vein Lilyn MH-kuvaukseen, jännitin sitä ihan tosi paljon. Ja nyt vaan nauratti. Kontaktin otossa olisin luullut että koira olisi ollut hieman vähemmän kiinnostunut TO:sta, mutta ihan selvästi Lystillä on treenimoodi, jossa vieraista ei välitetä ja se ei nyt aivan selkeästikkään ollut päällä. Tuli kyllä taas kerran mieleen että ehkäpä on oikeasti käytävä sen kanssa ihan kahdestaan ihmisten ilmoilla, jotta saisi tälläisistä ns. normaaleista asioista selkoa. Ja kun katsoo pentutestiä, niin eipä ole koira siitä paljoa muuttunut. On avoin, mutta ei nyt ihan kauheasti arvosta lääppimistä.

2a LEIKKI Leikkihalu 3, Leikki - aktiivisuus lisääntyy/vähenee
2b LEIKKI Tarttuminen 4, Tarttuu heti koko suulla
2c LEIKKI Puruote ja taisteluhalu 4, Tarttuu heti koko suulla, vetää vastaa kunnes TO irroittaa.
Taistelutahto: Taistelee keskittyneesti. Hyvä ote. Välillä hieman voimaton, mutta syttyy nopeasti ja osaa olla myös vahva.

No leikki oli kyllä minulle erittäin positiivinen yllätys. Treeneissä se on kyllä alkanut leikkimään, mutta leikkii sellaista ns. virkamiesleikkiä, eli leikin kun en ruokaakaan saa. Mutta tuossahan se leikki ihan tosissaan. Olisikohan aika vaihtaa leluja? Ja entäs jos ottaisi ton leikkityylin :D No eli kyllä se siis leikkii, mutta ruoka on vaan niin hallitseva. Ja taas verraten pentutestiin, niin edelleen täysin samanlainen on pikkutytön leikki.

3a TAKAA-AJO 1.kerta 2: Aloittaa, mutta keskyttää
3b TARTTUMINEN 1.kerta, 1: Ei kiinnostu saaliista/Ei juokse perään
3a TAKAA-AJO 2.kerta 4: Aloittaa kovalla vauhdilla päämäärähakuisesti, pysähtyy saaliille
3b TARTTUMINEN 2.kerta 3: Tarttuu heti saaliiseen, mutta irroittaa
Taistelutahto, ajava saalisvietti: Ryntää perään, vie lelun pois. Silmää! Omii pallon.

No tämä. Lily on toki opettanut Lystille kuinka pupua jahdataan, mutta jotenkin ajattelin että ei se kyllä tuonne asti lähde. Mutta tuossa ekalla lähetyksellä kyllä näkee kuinka vilkas se on. Jalat vie ja sitten vasta tulee pää mukana. Ja ihan hieman hymyilytti tuo toisto, kun toinen on niin tohkeissaan. Ja lopuksi piti vielä varmistaa että oliko näitä vaan yksi, vai tulisiko sieltä vielä toinenkin. Hauska pikkueläin.

4. AKTIVITEETTITASO 4: Tarkkailevainen, toiminnot tai rauhattomuus lisääntyy vähitellen.

Koira ei selvästikkään ole tottunut siihen, että omistaja olisi paikallaan. Kova olisi ollut halu tehdä jotain. Yllättävän vähän kuitenkin söi mitään?

5a. ETÄLEIKKI Kiinnostus 3: Kiinnostuu avustajasta, seuraa ilman taukoja
5b. ETÄLEIKKI Uhka/aggressio 1: Ei osoita uhkauselkeitä
5c. ETÄLEIKKI Uteliaisuus 4: Saapuu avustajan luo epäröiden tai viiveellä
5d. ETÄLEIKKI Leikkihalu 5: Tarttuu, vetää vastaan, ei irrota
5e. ETÄLEIKKI Yhteistyö 3: On kiinnostunut leikkivästä avustajasta
Luoksetulo, rohkeus: Tulee rohkeasti ja reippaasti, tulee heti luo
Kontakti: Avoin, ystävällinen, vapautunut. Nopeasti tulee luokse. Tutkii huonetta hieman kurottelee. Tutulla alueella leikkisä.
Käyttäytyminen pöydällä: Liikkuu kohtuulisen rohekasti, häntä alhaalla. Hieman huolestunut, sitten leikkisä. 

Hieman piti kuitenkin katsoa, että eihän siellä nyt vaan ole mikään hirwiömörkö, mutta sittenhän sitä leikittiinkin jo. Myöskin tässä leikkiminen noin kaukana minusta oli aika ylläri, mutta positiivinen sellainen. Hakumetsässä ollaan tuota leikkimistä kokeiltu mutta ei välitä lelusta tuon taivaallista. Koska ruoka. Ja pentutesti piti taas kerran oikein hyvin paikkansa.

6a YLLÄTYS Pelko 3: Väistää kääntämättä pois katsettaan haalarista
6b YLLÄTYS Puolustus/aggressio 1: Ei osoita uhkauseleitä
6c YLLÄTYS Uteliaisuus 3: Menee haalarin luo, kun ohjaaja seisoo edessä
6d YLLÄTYS Jäljellejäävä pelko 1: Ei minkäänlaista liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä
6e YLLÄTYS Jäljellejäävä kiinnostus 2: Pysähtyy, haistelee tai katselee haalaria yhdellä ohituskerralla
Palautuminen: Palautuu välittömästi

Reilu koira minulla. Hoida sie vaan tollaiset pelottavat jutut. No minäpä hoidan. Toisaalta tykkään tästä piirteestä tosi paljon. Ei se katoa minun viereltä, mutta ei myöskään suunapäänä ole menossa kohti. Ja se, että ei minkäälaista jäljellejäävyyttä, kuten ei pentutestissäkään. Se on vaan niin hienoa.

7a ÄÄNIHERKKYYS Pelko 3: Väistää kääntämättä pois katsettaan
7b ÄÄNIHERKKYYS Uteliaisuus 5: Menee räminälaitteen luo ilman apuja
7c ÄÄNIHERKKYYS Jäljellejäävä pelko 1: Ei minkäänlaista liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä
7d ÄÄNIHERKKYYS Jäljellejäävä kiinnostus 2: Pysähtyy, haistelee tai katselee laitetta yhdellä ohituskerralla
Ääniherkkyys: Ei pelkää/ menee heti tutkimaan, puree purkkia.

Pieni steppaus ja koska ei mitään pelottavaa tapahtunut, niin käydäänpä katsomassa. Ei sentäs purrut laitetta kuten pentuna purkkia. Ja sehän katosi muistista ihan samointein, sitä ei kyllä yhtään jääty muistelemaan. Ja hyvä niin.

8a AAVEET Puolustus/aggressio 1: Ei osoita uhkauseleitä
8b AAVEET Tarkkaavaisuus 4: Tarkkailee aaveita, lyhyitä taukoja
8c AAVEET Pelko 3: On enimmäkseen ohjaajan edessä tai sivulla, vaihtelee paon ja kontrollin välillä
8d AAVEET Uteliaisuus 3: Menee katsomaan, kun ohjaaja seisoo avustajan vieressä
8e AAVEET Kontaktinotto aaveeseen 4: Ottaa itse kontaktia avustajaan

No ja sitten ne pelottavat aaveet. Häntä heiluu kovasti koska eihän toi voi ymmärtää että ne jonkin moinen uhka muka olisivat. Ja vaikka haukkuakin kuuluu, niin näkeehän tuosta jo kilometrin päähän että ei se tosissaan ole. Lily kyllä oli omassa kuvauksessaan. Mutta tässäkin koira kuitenkin pysyy minun lähellä, ja antaa minun selvittää tilanne. Käy jopa kysymässä katsomolta että eikö teistä joku tulisi auttamaan mammaa? Ja kun huomaa että minä selvitän asian, tulee heti ja ottaa kontaktin. Ja on todella onnellinen, että ei ne sitten kuitenkaan olleet pahoja. No ei grillijonoon, mutta onneks en enää siellä käy muutenkaan ;)

9a LEIKKI 2, Leikkihalu 4, Leikkii- Aloittaa nopeasti ja on aktiivinen
9b LEIKKI 2,  Tarttuminen 4, Tarttuu heti koko suulla

Ja nyt on kone käynnistetty, ja nyt voidaan leikkiä ihan tosissaan.

10 AMPUMINEN 3: Kiinnostuu laukauksista, yleisöstä tms., mutta palaa leikkiin/passiivisuuteen

No tämähän on ollut tiedossa, että Lysti kyllä kuulee asioita. Mutta kun on katosttu, voidaan palata takaisin tekemään sitä mitä oltiin tekemässä. Eli eipä tuosta tarvitse olla huolissaan. Mutta toki täytyy muistaa ampua treeneissä, että ei sitten ekassa kokeessa ala ihmettelemään että mikähän se mahtoi tuo ääni olla.

Pentutestin arvio Lystistä:

Toimintakyky: Hyvä

Hermorakenne: Hyvä

Vilkas, reipas, tasapainoinen pentu

Ja tässäpä sitten vielä videomuodossa koko Lystikäs MH ja Jorman ajatukset Lystistä :D




tiistai 2. toukokuuta 2017

Vapun juhlintaa koiramaisella tavalla

Ihan alkuun laitan vielä Anni Raskin ihanat kuvat viime viikonlopulta. Kiitos! 


Mutta sitten päivän aiheeseen, eli maastokausi on nyt alkanut, jee!!! Viikko sitten maantaina löysimme vihdoin ja viimein pienen lumettoman pläntin ja tokihan sinne heti hakurata piti rakentaa. Ja oli muuten kannattava treeni, saatiin ratkaistua Lystin palkkausongelma. Kiitos Mari vaan tästä! Eli jatkossa palkka löytyy maalimiehen jaloista ja ainoastaan rauhan kautta saa palkan. Kai se on vaan hitto ymmärrettävä, että toimintatavat on oltava samat kuin jollain suuren taisteluvietin omaavalla sessellä ;)

Viikolla satanut lumi teki sydämentykytyksiä, koska tietenkään ei koulutusta voisi pitää, jos maassa olisi vielä kunnon lumi. Vielä torstaina kävin autolla katsomassa paikkojen kunnon, ja jäinpä vielä liejuun kiinni. Mutta koska suurin osa metsästä oli lumeton, uskallettiin kertoa kouluttajalle että tervetuloa vaan Liperiin. Mutta kyllä täytyy saoa, että kun samalla järjestää Wirneen koirille MH-kuvausta ja sitten tätä leiriä, niin alkaa todellakin kaivata niitä "teen vaan ilmon ja tulen" tyyppisiä koulutuksia. Kauhea homma ja stressi kun tulevat näistä hommista. Mutta jospa sitten ensi vuonna? Toki tulihan sitä lunta myös lauantai-iltana, ja sunnuntaina maa oli melko valkoinen. Mutta onneksi se suli hyvin nopeasti, niin ie aiheuttanut muuta kun litimärät kengät. Olen kyllä jo menettänyt toivoni kuivien kenkien suhteen, ja kumppareissa en vaan osaa metsässä kulkea. Että jos joku tietää sellaiset kengät jotka vielä muutaman kk jälkeenkin kestäisivät kuin kumpparit niin saa vinkata?

Itse koulutus oli kyllä todella hyvä, Lilyn kanssa saatiin monta vinkkiä kuinka pidetään osaavan koiran mielenkiinto lajia kohtaan yllä, ja sunnuntaina onnistuttiinkin siinä oikein hyvin kun neito tempasi tehdä valeilmaisun. Ja ei osteta uusia leluja Lilylle. Wubba sen olla pitää metsässä.

Syksyllä sanoin että Lystin ilmaisu on kunnossa ennen maastokauden alkua, ja niinpä nyt sitten kokeiltiin että onko se. Olihan se. Tässä olisi jopa videomateriaalia todisteeksi:


Kyllä nyt taas on intoa päästä maastoon. Voi kun noi lumet sulaisi jo nopeasti! 

perjantai 28. huhtikuuta 2017

Tokokoe 22.4.2017, Pieksämäki

Työ haittaa harrastuksia, ja tässä tapauksessa blogin päivittämistäkin. Mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan, eli omia ajatuksia viime viikonlopun tokokokeesta. 

Kuten jo aikaisemmassa kirjoituksessa kävi ilmi, meillä meni paikkamakuuseen meno aivan plörinäksi ja se näkyi hetikoiran tunnetilassa ja niinhän se räpsähti maahan kaverin käskystä. Kuin hienoa. Ja oli kuulemma ollut aika levottomankin oloinen. Tästä ei ikävä kyllä ole tietenkään videomateriaalia. Mutta siitä kuitenkin vielä 7.

Seuraaminen oli varmasti meidän tähänastisista kisaseuraamisista paras. Siis se pitää paikkansa, kontakti on parantunut valovuoden syksystä ja tuo peruuttaminen. Aivan huikea. Mutta koska vinot perusasennot ja muutama pomppu sekä hitaasti istumiset, niin siitä 7. Mutta silti. Aivan huikeaa!

Mutta tästähän se sitten alkoi. Eli en todellakaan ymmärtänyt mihin minun olisi pitänyt mennä, ja samalla kun yritin saada selville missä hitossa liikkuri minun olisi tahtonut olevan, karkasi koirakin. Perkele. ja sitten jouduin sitä komentamaan, ja senhän tietää kuinka siinä käy. Huonosti. Ja jumaliste. Tuomarihan tuossa muuten kertoo missä minun pitää olla. Oikeesti. Mahtavaa. Ja siitä hyvästä omistajakin alkaa sekoilemaan ja antaa väärän käskyn koiralle. Eikun vaan paranee. L kuitenkin 8, koska sain korjattua ja tuomari huomasi että annoin väärän käskyn vahingossa.

Ja sitten luoksetulo. Ja katsokaapa mitä tekee liikkuri. No ei ainakaan kerro minulle missä pitää olla. Onneksi sentäs muistin tuossa missä minun pitää olla. Luoksetulo 6,5. Minusta kuiutenkin teki tosi hyvin, toki olisihan se saanut pysähtyä nopeammin. Mutta tähän olen tyytyväinen. Nyt tämäkin liike alkaa olemaan todellakin kasassa. Täytyy vaan nyt taas kuuri namipalkkaheittoja tehdä, että pysyykin kasassa. Ja tietenkin vino perusasento.

Sitten en kyllä käsitä, mitä hittoa tuossa tapahtuu, koska liikkuri puhui jotain noudosta ja mie olin menossa ohjattuun noutoon. Mutta se olikin ruutu, ja sittenhän taas kerran minulla leviää pakka. Voi perkeleen perkele. Kuitenkin ruutuun se luojan kiitos ei vaikuttanut, siitä 9 koska vino perusasento. 

Mutta mitä ihmettä? Kyllä mie muistin että liikkuri kävi kapulan hakemassa jo ennen liikkeen loppua, mutta hitto sehän hakee sen jo ennen kun koira on edes toisella kapulalla?!? Mitä ihmettä. Ja hyvin näkee kuinka Lilyllä menee pasmat sekaisin. Saatiin me kuitenkin 8 tuosta, mutta oikeesti? ja liikkurilla ei ollut siis näköjään ajatustakaan hakea miulta kapulaa. Mahtavaa. Opeta siinä sitten koiralle että ollaan samassa kuplassa. 

Sitten tunnari. 7,5 koska kuulemma pureskeli. Ja vino perusasento. Joo muklautti se sitä suussaan, mutta kapulassa ei ollut yhtään purumerkkiä. Mutta katsokaapa mitä tekee liikkuri? Siirtää meidän kapulaa omalla jalallaan. Mahtavaa. Mutta siis aivan ehdottomasti meidän kisatunnareista parhain. Aivan ehdottomasti.

Kauko-ohjaus 5. Ei kannata vaihtaa käskyä viikkoa ennen koetta. Ei se toimi. Nähty on. 

Metalli 8. Mitäpä tuohon nyt on sanomista. 

Kokonaisvaikutelma 7 koska vinot perusasennot ja koiran karkaaminen. Syvä huokaus tähän.

No mutta siis. Koiran tekninen taso alkaa olla hyvä, vielä kun saadaan tuo häiriöherkkyys sekä koiralta että ohjaajalta pois niin hyvinhän se menee. Nyt vaan voittajan kisoja ei enää ole tässä lähistöllä, niin epäilen että tää luokka ollaan nyt nähty ja on aika siirtyä EVL:n ihmeelliseen maailmaan. Katsotaan sitten miten niiden liikeiden opettaminen luonnistuu. Mutta kyllä se nyt on vaan niin varmaan, että koska ahdistuin videonkin katsomisesta noin paljon, niin Pieksämäelle mie en kyllä taida enää mennä kisoihin. Ihan turhaa. Harmittaa vaan että viimeisestä kokeesta tänä keväänä jäi näin paska fiilis, hitto kun oisin lopettanut siihen Varkauden kisaan josta jäi kuitenkin ihan hiton hyvä mieli. No aina ei voi voittaa, eikös :D


torstai 27. huhtikuuta 2017

Kerro kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin?

No minun silmään omat koirat tietenkin. Mutta olen minä myöskin rotumääritelmän lukenut, ja ymmärrän että täydellistä koiraa ei olekkaan. Ja omissakin on vikansa. Aika pitkään olen ollut sitä mieltä, että koiranäyttelyt ovat menneet ihan pelleilyksi, ja että niillä ei ole enää mitään merkitystä koiran jalostukselle. Koska siinä vaiheessa kun täytyy olla professionalhandleri, professionaltrimmaaja, ja tuntea se ja se, ja että mikään muu kun rop ei ole riittävää, niin eihän sillä ole alkuperäisen koiranäyttelyn kanssa mitään tekemistä.

Mutta Outokummun näyttely antoi kivan tuulahduksen menneestä. Tuntui ihan että 10v mentiin takaisin päin näyttelyrintamalla. Eli siis siihen kun mie aloin käydä näyttelyissä. Mukavia ihmisiä, kivoja koiria ja tuomari joka tiesi rodusta. Voisiko olla, että jotain ollaan yhdistyksessä saatu aikaiseksi? Koska Markku oli meidän ulkomuototuomarikoulutuksessa viime kerralla kun se järjestettiin. Toki oli oikeasti ihana että kaikkein räikeimmät näyttelypullat livat jääneet kotiin, ja myöskään käyttöpuolen pahimmat eivät olleet tulleet paikalle.

Tuomarina oli oikein mukava herrasmies Markku Kipinä. Tykkäsin erittäin paljon hänen tavastaan kohdella koiraa kehässä, ja kyllä jo valkkarikehässä näkyi että hän tykkää hyvin liikkuvasta koirasta. Myöskin  mikä oli mukavaa, niin vaikka omistaja ei osannut juosta, hän neuvoi ja pyysi juoksemaan nopeammin, hitaammin tms. Ja tutki hampaat, jopa niin että hänelle ei riittänyt hammasodistuksen olemassaolo, vaan hän halusi nähdä itse mitä siihen oli kirjoitettu ja varmistua, että kyseessä on varmasti juuri ko. hammas. Tämäkin oli erittäin hienoa.

Lysti oli juniorikehässä kahden muun nartun kanssa, ja sai oikein mukavan arvostelun. Kerrankin tuomari ei vaan alentuvasti katsonut että minkä hirviön tuot kehään. Eikä tehnyt niitä typeriä suun maiskutteluja. Ja ei muuten tykännyt, jos koiraa asetteli. Onneksi Lystiä ei tarvitse asetella. Ja tässä olisi arvostelu: "Vankkarunkoinen juniori. Voimakkaammin kulmautunut takaa. Etuasentoiset lavat. Niukka otsapenger. Kevyehkö kuono-osa. Purennasta todistus. Hyvä luonne. Riittävä sivuliike. Eturinta saisi olla täydempi. Turkki ok". JUN-EH ja käsiteltävissä.


Lily kävi myös tietenkin kehässä koska päästiin käyttökehään. Vaikka oikeasti hävetti viedä noin karvaton koira kehään. Mikä oli erityisen jännää, niin Lily mitattiin nyt ensimmäistä kertaa. Tuomarilla oli siis kirjoitettuna tärkeimpiä asioita aussiesta paperille. Täälät löytyi myös rotumääritelmän mukaiset kokorajat. Siitä iso kiitos tuomarille, minusta on mahtavaa että tuomari on viitsinyt paneutua noin hyvin tähän rotuun. Ja mitta oli siis 51,5cm, joten rotumääritelmän sisällä ollaan edelleen. Ja sitten arvostelu "Hyvä koko, voimakkaasti kulmautunut takaa, avoimesti edestä. Hyvät päänlinjat. Melko lennokkaat korvat. Purenta ok. Rintakehä voisi olla pidempi. Pehmeähkö karvanlaatu. saisi liikkua ryhdikkäämmin. Riittävä sivuliike, löysä edestä" KÄY-EH ja luokkansa ainut ja paras. Ja raksi kohdassa käsiteltävissä.


maanantai 24. huhtikuuta 2017

Voihan voittaja

Kyllä minä nyt mieleni pahoitin, ja tällä kertaa lopullisesti. Jokainen joka minut tuntee, tietää, että minä ymmärrän vahinkoja. Ja niitähän sattuu jokaiselle. Voin asiasta sanoa, ja toivon että ihminen ottaa siitä opikseen. Mutta kun "vahingot" muuttuvat välinpitämättömyydeksi, loppuu minulta ymmärtäväisyys. Ja nyt minulta se loppui. Henkilönä oikein mukava, hänen kanssa on oikein mukava turista kehän ulkopuolella. Joten mitään henkilökohtaista tämä ei sinällään ole. Mutta liikkurina hän on aivan käsittämätön. Ylipäänsä Pieksämäellä olisi oikein mukava käydä kisaamassa, koska siellä on kisoja joka kuukausi. Siellä vaihtuu tuomarit, eli ei käytetä aina samaa tuomaria. Halli on suuri ja avara, ja sen hiekkapohja ei ole sellainen "jokapaikkahiekassa" pohja. Kisojen järjestäjät ovat todella mukavia, ja kisakirje tulee aina ajallaan. Kisoihin ilmoittautumisessa ei myöskään ole ongelmaa, senkun lähetät sähköpostin ja siihen vastataan nopeasti. Ja matkakaan ei ole mitenkään erikoisen pitkä. Eli kuulostaisi melkein ihannepaikalta, eikös?

No mutta sitten itse asiaan. Täytyi ihan verestää muistia, että mitä näiden kolmen kisakerran aikana onkaan tapahtunut. Ja nyt sanon sen, minkä olen jo monelle sanonut: Jos minulla olisi Lysti kisakoirana, epäilen että mikään näistä asioista ei olisi merkityksellinen. Jos olisin osannut kouluttaa koirani sietämään kaikenlaiset häiriöt maan ja taivaan välillä. Jos sillä olisi paremmat hermot. Jos sen vire olisi parempi kisatilanteessa. Ja jos minua itseäni ei alkaisi suoraan sanottuna vituttamaan. Niin eihän nämä haittaisi. Mutta kun kyseessä on Lily, niin se vaan haittaa. Eli periaatteessa minussa on vika. Mutta. Tässä päästään tähän kuuluisaan muttaan. Tässä kaverini, joka siis toimii myös liikkurina, kommentti asiaan "Huomenna olen itse liikkuri ja yritän olla sellainen, jota ei jälkeenpäin muisteta. Koska silloin liikkuri on ollut hyvä." Ja näinhän se on. Kun katsoo esimerkiksi Varkauden kisan liikkurin toimintaa, niin siellä asia meni juuri näin. Minä toivon syvästi, että tämän ko. liikkurin käytös johtuu vain siitä, että on tehty hommia niin pitkään, että ollaan sokeuduttu asioille. Ja tottakai käytökseen vaikuttaa myös omat kokemukset kisoissa. Jos itselläkin olisi sellainen koira, jonka voisi vaan napata autosta ja mennä kisaamaan, joka ei välittäisi tuon taivaallista mistään ylimääräisestä ja vieläpä jos itse ei jännittäisi yhtään, niin eihän minun tätä tarvitsisi edes kirjoittaa? Eli onko kuitenkin vika minussa?

Mutta kerrotaan ensiksi meidän kisamaneereista. Nämä ovat siis Lilyn tapaisen koiran kanssa erittäin tärkeät, sillä ne luovat koiralle turvallisuuden tunteen, ja tekevät sen kuuluisan kuplan meille. Ainahan tätä ei pysty täysin noudattamaan, mutta suurimmaksi osaksi kyllä. Ja toki, täytyy myös huomioida omistajan jännitys. Ja siihen auttaa myös nämä maneerit. Joten kumpaakin nämä asiat auttavat todella paljon.

Eli tulen aina kisapaikalle hyvissä ajoin. Vaikka se olisikin tuttu paikka. Kerkeän itse rauhoittua, käydä vessassa ja fiilistellä. Tokokokeessa katson liikejärjestyksen, ja L-liikkeen asennot sekä paikkamakuussa vieressä olevat koirat. Käyn kisasuorituksen sen mukaan mielessäni läpi. Hieman ennen tuomarin aloitusta otan koiran autosta, ja käytän sen pissillä. Sen jälkeen koitan bongata nuo koirat ja käydä ainakin niiden lähesiyydessä, että Lily kerkeää nähdä ne. Jos mahdollista, olemme muutamassa kokeessa ottaneet koirat samaan järjestykseen kuin mitä ne kisoissakin olisivat paikkamakuussa. Koska Lily edelleen pelkää toisia koiria, ja sitä rauhoittaa kun se saa ne käydä ns. moikkaamassa. Ja minua rahoittaa kun näin että koirani rauhoittuu. Sen jälkeen pyydän meidän takana olevaa koirakkoa antamaan meille tilaa tuomarin tarkastuksessa. En voi käsittää niitä ihmisiä jotka antavat oman koiransa olla toisen koiran perseessä kiinni tässä tilanteessa. Mutta koska niitä on, niin tällä tavalla saan huomautettua kauniisti että ethän tee just nyt niin. Ja teen siis tämän kaikille, joten ei kannata vetää hernettä nenään asiasta. Sitten laitan koiran maahan ja käskytän sen siitä sivulle/ eteen seuraamaan, ja menemme paikkamakuuseen.

Liikkeiden välit ovat todella tärkeät meille, ja jos mahdollista, katsonkin miten edellinen koira tekee liikkeet, mistä ne alkavat, ja mihin päättyvät. Miten liikkuri toimii, ja missä on mikäkin törppö. Koska jos minä olen tietoinen kaikesta, Lilyn ei niitä tarvitse tietää eikä pongailla. Ja täydellinen esimerkki loistavasta kisasuorituksesta on juuri tuo edellinen Varkauden kisa. Siinä alku onnistui tosi hyvin, koira meni todella hyvällä mielentilalla kehään paikkamakuuseen, ja itsellä oli varma olo. Liikkuri toimi juuri niin kuin kaverini kommentin liikkuri toimii, eli häntä ei edes huomannut ennen kun piti huomata. Kokeesta jäi todella hyvä mieli vaikka tunnari menikin nolille. Mutta niitä sattuu. Sain siis täysin keskittyä kisaamaan koirani kanssa.

No mutta asiaan. Eli mikä sitten ärsyttää ja miksi en enää mene Pieksämäelle kisaamaan (no epäilen että tämän kirjoituksen jälkeen he eivät minua sinne ottaisikaan):

Vaikka liikkurilta kysyy ennen kisan alkamista, olemmeko sisällä vai ulkona, ja saa vieläpä vastauksen, niin sillähän ei ole mitään merkitystä. Nytkin sain vastauksen että koirat tarkistetaan ulkona, mutta sitten kun me kaikki kisaajat olimme odottaneet tovin ulkona, tullaankin meille sanomaan että eikun sisälle sieltä, ja vieläpä pahimpaan mahdolliseen asetelmaan eli että koirat menevät suoraan tuomarin tarkastukseen, eikä siin ole mitään alkuselityksiä jolloin olisin vielä kerennyt saada itseni ja koiran kisavalmiuteen. Ja sehän sitten oli siinä, en saanut koiran kanssa rutiineita tehtyä, se ei kerennyt saada itseään rauhalliseen moodiin ja lopputulos olikin ihan hirveää räpellystä. Ensimmäisessä kisassa liikkuri kertoi, että kaikki menevät paikkamakuuseen, ja sitten kun olimme jo menossa kehään päätettiinkin että eipäs muuten, kun otetaankin kahdessa erässä. Ja me ei saatu mennä halliin ennen kun toiset olivat sieltä poistuneet, ja piti mennä suoraan kehään. ja silloinkin koko homma levisi.

Liikkeiden loputtua toivoisin, että saisin palkattua koirani ja liikkuri kertoisi minulle mistä seuraava liike alkaa. Ja jos oikein hienosti menisi, ei tarvitsisi seilata hallin päästä päähän vaan liikkeet olisivat aika hyvin siinä mihin edellinen loppui. Mutta Se nyt menisi kyllä jo oikein mahtavasti. Eikä sillä ole oikeastaankaan merkitystä, mutta sillä on, jos joudun koirani laittamaan maahan siksi aikaa että minulle selkenee missäpäin minun seuraavana pitäisi olla. Ja että minulle oikeasti näytettäisiin paikka, tässä olet, eikä se olisi vain summittainen murahdus ja kädenheilautus. Koska sitä ei vaan kisatilanteessa oikein ymmärrä. Ja niille, jotka sanovat että olisit sanonut siinä liikkurille. No kun en voi. Lilyn suoritus on siinä, jos mie alan tiuskimaan liikkurille. Kaikissa kolmessa kokeessa joko/tai minä ja tuomari olemme asiosta kuitenkin joutuneet liikkurille huomauttamaan.

Koska liikkeet ovat aina Pieksämäellä samassa järjestyksessä, niin aloitetaan seuraamisesta. Olisi muuten aika hieno, jos kaikilla kisaajilla olisi sama seuraamiskaavio. Voisi etukäteen hieman sitäkin pyöritellä mielessä. Mutta eipä ole. Se voi vaihtua ihan lennosta. Ja olihan meillä ekassa kisassa EVL seuraamiskaavionkin osia. Kommentilla taisi olla ihan uusi liike ohjaajalle. No tässäkin ensimmäisenä huomiona se, että joo, kaikki eivät pysty kouluttamaan koiraansa suoraan EVL:n ja toiseksi, nuo kommentit. Ihan oikeasti. Ymmärrän kyllä vielä jos tuomari haluaa kommentoida liikettä SEN PÄÄTYTTYÄ, mutta että liiikuri tekee sitä LIIKKEEN AIKANA? Tiedättekö että Lilyn piippaamista ei muuten yhtään helpota se, että kesken liikkeen sen suuntaan kummarrutaan ja möreällä miehen äänellä todetaan "elä sinä koira siinä itke" tai että tunnarissa, joka on meidän herkin liike, aletaan ihmettelemään "miten se nyt tuolleen tekee" tai tosiaan kesken seuraamiskaavion aletaan kommentoimaan osaako koirakko vai ei osaa. Liikkurin tehtävä ei ole minusta kommentoida yhtään mitään? Ainakaan kokeen aikana. Se että kahvihuoneessa haluttaisiin asiaa kerrata, kävisi minulle enemmän kuin hyvin.

Sitten päästäänkin ohjattuun noutoon. Tässä olisi nyt variaatioita useampia. Esimerkiksi viime kokeessa ensimmäisenä ollut koirakko: Kapula viedäään, unohdetaan ottaa luoksetulon tötsä pois paikalta, ja viedään toinen kapula. Ja koska tötsä on juuri siinä missä ns. kolmas kapula olisi, tuomari pyytää liikkuria ottamaan kapulan pois. Ja liikkuri ei siis aloita liikettä uudelleen vaan hakee vain sen tötsän. No mihin se koira menee? Tietenkin siihen keskimmäiselle. Ja tässä päästään siihen että a) tuomarin pitäisi olla ajan tasalla ja sanoa että uusitaan liike. b)koiralle pitäis taas opettaa lisää häiriöitä? No sitten viime kokeessa meille kävi niin, että kun Lily kävi vasemman hakemassa, ja oli tulossa luokseni, liikkuri lähti jo hakemaan toista kapulaa ja sehän vei Lilyn pasmat ihan sekaisin. Ja taas päästään siihen. Olisi pitänyt pyytää liikettä uusittavaksi/tuomarin olisi pitänyt uusia/olisi tämäkin pitänyt koiralle opettaa? Tai sitten se, että tosiaan koiran piippaamista kommentoidaan samalla kun viedään kapuloita. Tai että pysäytyskohtaa ei ole merkitty mitenkään? Tai noiden kapuloiden potkiminen? Aika monta variaatiota muuten löytyy yhdestä noinkin yksinkertaisesta liikkeestä?

Ja toisena liikkeenä tunnari. Tässä myöskin koiran piippaamisen kommentointi, kapuloiden potkiminen, niiden laittaminen hanskat kädessä ja kirsikkana kakun päällä kapuloiden unohtaminen kokonaan.

Ja sitten se metallinouto. Ihan oikeasti. Jos kisa on kylmässä hallissa, niin olisiko se liikaa pyydetty että se kapula olisi edes jotenkin kaukaisesti lämmin? Kun se päivän töröttää siinä pöydällä, niin onhan se ihan varma että et sinä sitä niillä omilla kohmeisilla käsillä lämpimäksi saa. Tämäkin liike on hitto niin inhottava, että onko siitä pakko tehdä vielä inhottavampi?

Ja nyt täytyy kyllä kiittää tuomari Marjo Halmialaa, hän on aika napakasti puuttunut näihin ko. liikkurin toimiin. Kapula on ollut lämpimässä, liikkeitä on uusittu ja kommentoinnista on huomautettu. Mutta heti kun tulee toinen tuomari, palataan siihen tuttuun ja turvalliseen toimintatapaan.

Eli nyt vaihtoehtona olisi siis opettaa 8v koira kokonaan uudelle mielentilalle kisatilanteessa, koska jos koiralla olisi mm. korkeampi vire, ei se varmaan kiinnittäisi noihin niin paljoa huomiota, sekä lopettaa itse jännittämästä koetilanteita tai sitten vaan yksikertaisesti lopettaa Pieksämäellä kisaaminen? Mitäpä luulette kuinka tässä käy?

Mietin myöskin jos kirjoittaisi asiasta ihan yhdistykselle mailin, olisiko sillä jotain merkitystä vai olisinko taas kerran vaan se ärsyttävä akka joka valittaa joka asiasta? Kouluttaisi koiransa ja lopettaisi valituksen? Vai saisinko mukaan muitakin ilkeitä akkoja niin ei tarvis ihan yksin valittaa? Hmmm. No täytyy miettiä. Toisaalta tässä ei missään nimessä ole tarkoitus olla ilkeä ko. henkilöä kohtaan, vaan ainoastaan herättää ajatuksia. Mutta mitä ihmettä pitäisi tehdä? Äänestänkö vain jaloillani kuten niin moni muu? Ja haittaako Pieksämäkeä edes se, tuntuu että kuitenkin aina löytyy se kuuluisa "joku" joka sinne kisoihin menee? Ja miksi hitossa miun pitää olla se partiolainen joka ottaa tästä stressiä? Enkö vaan voisi olla se henkilö joka kitisee hiljaa mökissään?

Ja hän taitaa kuitenkin olla se joka tuolla kaiken tekee. Jokainen yhdistys kuitenkin tarvitsee sen henkilön. Joka joka kuukausi tulee talkoilemaan rakkaudesta koiraurheiluun. Joka laittaa paikat kuntoon, joka tietää mitä tehdään ja milloin ja mistä se löytyy. Joka suostuu puheenjohtajaksi yhdistykseen. Sekään ei nimittäin ole mikään pikkuinen juttu, vaan vaatii aika paljon aikaa ja motivaatioita. Että täytyy kyllä hänelle nostaa hattua, sillä epäilempä että jos hän sanoo että tää olis tässä, niin miten kävisi yhdistyksen? Olisiko siellä enää talkoolaisia joka kuukaudelle? Entäs kuka huolehtisi hallista? Ja kuka ihme suostuisi puheenjohtajaksi? Kolikolla on kuitenkin kaksi eri puolta. Aina.

Ja tiedättekö millaisia kommentteja sain facebookkiin, kun tästä asiasta siellä mainitsin? Tässä parhaimmistoa:

"Vuosia sitten, ihan ensimmäisessä voittajaluokan kokeessa menetimme ykköstuloksen ko. liikkurin vuoksi.Antoi suurimman metallikapulan vaikka pyysin keskikokoista, hölmönä suostuin ja ajattelin, että kai se tuonkin tuo. Ei tuonut, loppupisteet 252 p.Kyllä jälkeenpäin harmitti, kun siitä alkoi pitkä ykkösen metsästäminen. Oma vika, kun en osannut olla tiukka"

"Siis edelleen siellä tuo! Minä pistin jo vuosia sitten Pieksämäen boikottiin"

" Ei jotenkin yllättäny et hän. Hää on vähintäänkin mielenkiintoinen liikkuri. Osa tykkää kun on rennon letkeä, eikä niin virallinen/tee sääntöjen mukaan. Miulle itelle on ihan ensiarvoisen tärkeetä, että liikkuri tietää homman juonen, käyttäytyy sääntöjen mukaan, eikä pelleile omiaan. Eikä todellakaan tuu lörpöttelemään miun koiralle kesken suorituksen!"

"Vieläkö Pieksämäellä sama paappa liikkuroi? Aikanaan totesin, että sinne en enää tokokisoihin mene, kun liikkurointi oli niin ala-arvoista ja epäkohteliasta"

ps. itse kisasta laitan huomenna koosteen, kun tänään unohdin laittaa kameran lataukseen jotta olisin saanut videot ladattua nettiin.

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Hyvää ruoka, parempi mieli

Nyt ei kyllä tämä postaus liity mitenkään koiriin, vai liittyykö sittenkin? Minulla siis todettiin pitkällisten tutkimusten jälkeen muutama vuosi sitten IBS, eli ärtyvän suolen oireyhtymä. Ja kuka ei ole ikinä kuullutkaan moisesta, niin tässäpä olisi siitä tietoa. Tietoa toki löytyy tällä hetkellä todella paljon enemmän kuin mitä muutama vuosi sitten, jolloin lääkäri totesi että tälläinen sinulla on, toinen lääkäri vahvisti, joo niin on, ja hyvää loppuelämää. Kävin silloin ravintoterapeutilla, ja sain ylimalkaiset ohjeet sairauden kuriin saamiseen. Ja sainkin sen aika hyvin kuriin. Kunnes nyt tämä on taas kaikin tavoin räjähtänyt käsiin.

No kuinka se sitten vaikuttaa minun elämääni? Kaikin tavoin. Pahoina päivinä ei ole hetkeäkään etten tiedostaisi mahani olemassa oloa. Hyvänä päivänä tiedostan sen vain silloin kun syön jotain. Kaikkia kiinnostaa aina oireet, mistä se tietää. On aika ennen diagnoosia ja sen jälkeen. Niin paljon tuo diagnoosi vaikutti elämääni. Ennen sitä olin jatkuvasti kipeänä. Flunssassa. Söin älyttömät määrät särkylääkkeitä. Omistin astmapiipun koska olin allerginen koko maailmalle. Söin astmalääkkeitä joka ikinen päivä, myös talvella. Sain outoja allergisia kohtauksia myös ruuasta. Naamani oli vallannut ihmeellinen ihottuma, jolle ei löytynyt selitystä. Jouduin käymään vessassa pahimmillaan neljä kertaa tunnissa, sillä elimistöni kertoi että sinne on vaan nyt mentävä. Söin tähänkin vaivaan lääkkeitä. Tiedän edelleen jokaisen huoltoaseman matkojeni varrella. Pystyn kertomaan missä kaupassa Joensuussa on vessa. Ja myöskin millainen se on. Kuukautiseni olivat niin kivuliaat että olisin voinut repiä kohtuni ulos, jos se olisi helpottanut. Minulle tehtiin jopa kohdun tähystys, niin vahvat oireet olivat. Mitään ei löytynyt. Sain uudet särkylääkkeet entisten lisäksi. Selkääni koski. Lonkkaani särki niin paljon, että sain erikoispohjalliset jotka hieman rauhoittivat kipua. Mutta jos olin maastotreeneissä, saatoin herätä useamman kerran yössä siihen että lonkkaani pisti. Ja toki söin särkylääkkeitä myös tähän. Mielialani heittelehtivät todella paljon. Välillä tuntui että kaikki vituttaa ja välillä olin maailman onnellisin. Kuulostako ihanalle elämälle? Alle 35v nainen, ja elämä alkaa olla siinä terveyden osalta. Mahtavaa.

Kunnes sitten voitin lennot New Yorkiin. Voitin samalla aika paljon enemmän. Kaksi viikkoa jenkkien rasvaista ja epäterveellistä ruokaa. Ja kotiin tultua pääsinkin sitten sairaalaan. Mahani oli niin turvonnut, että hoitajat kyselivät milloin minulla on laskettu aika. Taisin tehdä viikon sisällä kolmesti raskaustestin, koska lääkärit eivät uskoneet etten ole raskaana. Minulle tehtiin aika monta muutakin testiä, ja mistään ei selvinnyt mitään. Kivut olivat luokkaa "opiaatti on ainut mikä auttaa" ja minua ei helpottanut edes se että olin melkein koko viikon syömättä. Tutkimukset jatkuivat yksityisellä, kun sairaalassa minut leimattiin vaan huomionhakuiseksi ja alettiin miettiä mielialalääkkeitä. Koska hulluhan minun oli pakko olla? Vieläkin, minua pidetään huomionhakuisena hulluna. Tulkaa minun kanssa ravintolaan, niin huomaatte kuinka minua kohdellaan. Ja kysykää sitten, miksi en enää halua käydä kuin pakon edessä ulkona syömässä. Ja arvatkaa kuinka monesti olen kuullut lauseen "no ei kai jos vähän otat haittaa"? Tai että minuakin turvottaa. Jepjep. Silleenkö että ihmiset tulevat onnittelemaan perheenlisäyksen johdosta? Tai silleenkö että tänäänkin jouduin laittamaan mekon päälle kun mitkään housut ei mahtuneet jalkaan? Tai sovitaan vaan treenit paikkaan, jossa ei ole vessaa lähelläkään?

No mutta siis  tarkoitukseni ei ollut itkeä, kuinka paskaa elämäni on vaan kertoa, kuinka aion nyt parantaa sen. Ja kuinka se on jo parantunut. Koska allergiat hävisivät kun suolisto alkoi paranemaan, enää ei syödä minkäänlaisia astmalääkkeitä ja piippukin on jo poissa. Vessassa pitää edelleen käydä aika monesti, varsinkin huonoina päivinä, mutta se siis johtuu siitä että suolisto on silloin ärtynyt, ja liikkuu väärällä tavalla ja se aiheuttaa vääriä signaaleja, mutta lääkityksiä ei tähänkään enää ole ja asian kanssa pystyy jo elämään. Ja kuukautiskivut, mitä ne ovat? Eipä ole näkynyt. Ja monet muutkin pienet oireet ovat siis kadonneet. Minulla ei ole enää mitään säännöllistä lääkitystä. Ei edes särkylääkettä. Pohjallisia en enää tarvitse koska se oli suoli joka lähetti kipusignaalia.

Ja nyt sitten tänään aloitin ruokakoulun. Ja koska siinä pitää pitää päiväkirjaa, niin pidetään se täällä. Koska voihan olla että täällä olisi joku joka tunnistaa itsessään samoja oireita ja saa ehkä apuakin asiaan. Tai sitten ehkäpä ymmärrätte minua paremmin :D

Ja kuinka koirat tähän liittyvät? No sillä lailla että tämähän ei siis ole vain ruokavaliolla kurissa pidettävä, vaan koko elämä vaikuttaa tähän. Ja jos ei olisi koiria, ei tulisi lenkkeiltyä. Ja liikunta on yksi loistavista hoitomuodoista. Stressi on pahasta, ja koirat kyllä suurimmaksi osaksi lieventävät sitä. Yhdistystoiminnasta pitäisi päästä pois, se ei kyllä auta :D Mutta katsotaan nyt kuin tässä käy, kuusi viikkoa olisi nyt edessä uutta elämää. Toivotaan että sen avulla saisi taas elämän järjestykseen ja olon paranemaan.