"Lily ja Lysti"

"Lily ja Lysti"

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Hyvää ruoka, parempi mieli

Nyt ei kyllä tämä postaus liity mitenkään koiriin, vai liittyykö sittenkin? Minulla siis todettiin pitkällisten tutkimusten jälkeen muutama vuosi sitten IBS, eli ärtyvän suolen oireyhtymä. Ja kuka ei ole ikinä kuullutkaan moisesta, niin tässäpä olisi siitä tietoa. Tietoa toki löytyy tällä hetkellä todella paljon enemmän kuin mitä muutama vuosi sitten, jolloin lääkäri totesi että tälläinen sinulla on, toinen lääkäri vahvisti, joo niin on, ja hyvää loppuelämää. Kävin silloin ravintoterapeutilla, ja sain ylimalkaiset ohjeet sairauden kuriin saamiseen. Ja sainkin sen aika hyvin kuriin. Kunnes nyt tämä on taas kaikin tavoin räjähtänyt käsiin.

No kuinka se sitten vaikuttaa minun elämääni? Kaikin tavoin. Pahoina päivinä ei ole hetkeäkään etten tiedostaisi mahani olemassa oloa. Hyvänä päivänä tiedostan sen vain silloin kun syön jotain. Kaikkia kiinnostaa aina oireet, mistä se tietää. On aika ennen diagnoosia ja sen jälkeen. Niin paljon tuo diagnoosi vaikutti elämääni. Ennen sitä olin jatkuvasti kipeänä. Flunssassa. Söin älyttömät määrät särkylääkkeitä. Omistin astmapiipun koska olin allerginen koko maailmalle. Söin astmalääkkeitä joka ikinen päivä, myös talvella. Sain outoja allergisia kohtauksia myös ruuasta. Naamani oli vallannut ihmeellinen ihottuma, jolle ei löytynyt selitystä. Jouduin käymään vessassa pahimmillaan neljä kertaa tunnissa, sillä elimistöni kertoi että sinne on vaan nyt mentävä. Söin tähänkin vaivaan lääkkeitä. Tiedän edelleen jokaisen huoltoaseman matkojeni varrella. Pystyn kertomaan missä kaupassa Joensuussa on vessa. Ja myöskin millainen se on. Kuukautiseni olivat niin kivuliaat että olisin voinut repiä kohtuni ulos, jos se olisi helpottanut. Minulle tehtiin jopa kohdun tähystys, niin vahvat oireet olivat. Mitään ei löytynyt. Sain uudet särkylääkkeet entisten lisäksi. Selkääni koski. Lonkkaani särki niin paljon, että sain erikoispohjalliset jotka hieman rauhoittivat kipua. Mutta jos olin maastotreeneissä, saatoin herätä useamman kerran yössä siihen että lonkkaani pisti. Ja toki söin särkylääkkeitä myös tähän. Mielialani heittelehtivät todella paljon. Välillä tuntui että kaikki vituttaa ja välillä olin maailman onnellisin. Kuulostako ihanalle elämälle? Alle 35v nainen, ja elämä alkaa olla siinä terveyden osalta. Mahtavaa.

Kunnes sitten voitin lennot New Yorkiin. Voitin samalla aika paljon enemmän. Kaksi viikkoa jenkkien rasvaista ja epäterveellistä ruokaa. Ja kotiin tultua pääsinkin sitten sairaalaan. Mahani oli niin turvonnut, että hoitajat kyselivät milloin minulla on laskettu aika. Taisin tehdä viikon sisällä kolmesti raskaustestin, koska lääkärit eivät uskoneet etten ole raskaana. Minulle tehtiin aika monta muutakin testiä, ja mistään ei selvinnyt mitään. Kivut olivat luokkaa "opiaatti on ainut mikä auttaa" ja minua ei helpottanut edes se että olin melkein koko viikon syömättä. Tutkimukset jatkuivat yksityisellä, kun sairaalassa minut leimattiin vaan huomionhakuiseksi ja alettiin miettiä mielialalääkkeitä. Koska hulluhan minun oli pakko olla? Vieläkin, minua pidetään huomionhakuisena hulluna. Tulkaa minun kanssa ravintolaan, niin huomaatte kuinka minua kohdellaan. Ja kysykää sitten, miksi en enää halua käydä kuin pakon edessä ulkona syömässä. Ja arvatkaa kuinka monesti olen kuullut lauseen "no ei kai jos vähän otat haittaa"? Tai että minuakin turvottaa. Jepjep. Silleenkö että ihmiset tulevat onnittelemaan perheenlisäyksen johdosta? Tai silleenkö että tänäänkin jouduin laittamaan mekon päälle kun mitkään housut ei mahtuneet jalkaan? Tai sovitaan vaan treenit paikkaan, jossa ei ole vessaa lähelläkään?

No mutta siis  tarkoitukseni ei ollut itkeä, kuinka paskaa elämäni on vaan kertoa, kuinka aion nyt parantaa sen. Ja kuinka se on jo parantunut. Koska allergiat hävisivät kun suolisto alkoi paranemaan, enää ei syödä minkäänlaisia astmalääkkeitä ja piippukin on jo poissa. Vessassa pitää edelleen käydä aika monesti, varsinkin huonoina päivinä, mutta se siis johtuu siitä että suolisto on silloin ärtynyt, ja liikkuu väärällä tavalla ja se aiheuttaa vääriä signaaleja, mutta lääkityksiä ei tähänkään enää ole ja asian kanssa pystyy jo elämään. Ja kuukautiskivut, mitä ne ovat? Eipä ole näkynyt. Ja monet muutkin pienet oireet ovat siis kadonneet. Minulla ei ole enää mitään säännöllistä lääkitystä. Ei edes särkylääkettä. Pohjallisia en enää tarvitse koska se oli suoli joka lähetti kipusignaalia.

Ja nyt sitten tänään aloitin ruokakoulun. Ja koska siinä pitää pitää päiväkirjaa, niin pidetään se täällä. Koska voihan olla että täällä olisi joku joka tunnistaa itsessään samoja oireita ja saa ehkä apuakin asiaan. Tai sitten ehkäpä ymmärrätte minua paremmin :D

Ja kuinka koirat tähän liittyvät? No sillä lailla että tämähän ei siis ole vain ruokavaliolla kurissa pidettävä, vaan koko elämä vaikuttaa tähän. Ja jos ei olisi koiria, ei tulisi lenkkeiltyä. Ja liikunta on yksi loistavista hoitomuodoista. Stressi on pahasta, ja koirat kyllä suurimmaksi osaksi lieventävät sitä. Yhdistystoiminnasta pitäisi päästä pois, se ei kyllä auta :D Mutta katsotaan nyt kuin tässä käy, kuusi viikkoa olisi nyt edessä uutta elämää. Toivotaan että sen avulla saisi taas elämän järjestykseen ja olon paranemaan.

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Voihan Voittaja

On se vaan perkele niin totta, se että voi voi voittaja. Olimme siis tänään Marjo Halmialan arvostelemassa tokokokeessa, ja nyt täytyy sanoa että tykkäsin tuomarista enemmän kun edellisinä kertoina. Minusta hänen ulosantinsa on joka kerta parantunut, ja nyt todellakin olimme samaa mieltä pistevähennyksistä. Mutta toki nyt Lily tekikin myös todella hyvin töitä, ja jos olisimme kerenneet korjaamaan tuon tunnarin, olisi meillä ollut totaalikirkas ykkönen tassuissa. Mutta aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta. Mutta jospa taas räävittäisiin kohta kohdalta suoritus auki. Näin pääsiäsen kunniaksi.

Paikkamakuu 8,5: Sain koiran todella hyvällä mielentilalla kehään. Vihdoinkin treenit alkavat tuottaa tulosta. Sitä en ymmärrä mitä tuon porokoiran kanssa tapahtui, Lily olisi ehdottomasti halunnut käydä sitä moikkaamassa? Outoa. Onhan se levottoman näköistä, mutta tähän en puutu. Koska sitten leviää koko muu pakka. Mutta ehkä voisi muistuttaa että ei ihan noin paljon haistelua?

Seuraaminen 8: No joo. Taatelimänty, ihminen, trallallaa. Ei ihan päästy samaan kuplaan, mutta miulla on jo korjaussarja valmiina. Tämä oli ainoita liikkeitä tänään jotka eivät olleet treenien tasolla.

L 9: No aivan varmasti on hidas. Teki juuri niinkuin treeneissä, joten en korjaa. Mutta mikä taas alkaa leviämään, on tuo miun kyttääminen. Joten siihen pitää nyt kiinnittää huomiota.

Luoksetulo 8: Pidetään tää. Tää on todellakin hyvä. Aivan täysin sama kun treeneissä. Jos tämä saadaan pidettyä olen tyytyväinen.

Ruutu 9,5: Jepjep. Aika taitavasti laittoi itsensä niin että karvakaan ei ollut ruutunauhan yli. Eini kokeillaanko seuraavankin kerran kosketusalustaa treenissä :)

Ohjattu 8: Nyt alkaa näkymään se kk takainen muutos treenissä. Nyt se pidetään ja toi karmea seuraaminen korjataan. Koska se hajoaa ihan näillä näppäimillä.

Tunnari 0: Ei keretty korjaamaan neljässä päivässä. Jännä :D

Kaukot 9: Mitä on tapahtunut meidän perukäskylle? Miksi mie en oo käyttänyt sitä aikoihin???

Metalli 8,5: Oksetus Lilyn mielestä. Meidän ehdottomasti vähiten treenattu liike. Pitäisiköhän nyt ihan tosissaan kantaa se hyppy autoon?

Kokonaisvaikutus 8: Hahaa!!! Kyllä me täältä noustaan!

Nyt oli tälläinen tajunnanvirta tää selostus, ei vaan jaksa selittää aina niin syvällisesti :D

Ja tässä linkit suorituksiin:


ps. Kiinasta tuli koruaihiot. Jos tää ei toimi niin alan tekemään koruja. Ja kävin ostamassa virkkuukoukun Prismasta. Ihan vaan varmuuden vuoksi.

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Kauas on pitkä matka?

Vaikka treenaaminen ei viime viikolla kiinnostanut yhtään, oli Niina hoitanut sellaisen treeniviikonlopun että piti jopa ihan pitää sekä perjantai että maanantai palkatonta treenivaapata että pääsi kaikkiin rientoihin osallistumaan. Ja Noora ja Siiri viimeistelivät kattauksen Korrien koulutuksella. Ja kerrankin ei edes hirveästi harmittanut 1200km ajomatka. Vaikkakin olisihan se ihanaa että Joensuusta, tai edes vähän lähempää löytyisi samanlaiset treenimahdollisuudet.



Mutta siis perjantaiaamuna Skoda lähti kohti Järvenpäätä ja ensiksi kävimme nauttimassa ihansta eilumisesta metsästä, ja sen jälkeen kohti rakennusetsintää. En siis ikinä ole ollut moisessa mukana, mutta kun Niina on puhunut noista, niin on kuulostanut erittäin mielenkiintoiselta. Ja sitä se todellakin oli. Huomasi kyllä että kummatkin koirat joutuivat todellakin tekemään töitä löytääkseen kadonneet. Paikka oli purettava ostokeskus, jossa oli huoneistoja ja mm. sauna.

Ensiksi tuli Lily, joka hieman sai kärsiä siitä, että omistaja oli aivan kuutamolla etsinnöissä. Eka ukko oli portaiden alla, niin että sinne vievä ovi oli kiinni. Ilmaisi todella hyvin ja pääsi palkalle. Oltiin sovittu että jos alkaa tekemään valetta, otetaan suorapalkka. Ja toisen ukon kohdalla näin sitten kävikin, eli otti rullan ennen kuin ukko oli löytynyt, ja otin heti rullan pois, koska en todellakaan halunnut yhtään vahvistetta asialle. Kolmas ukko oli sitten erikoisen vaikea, sillä se oli eteisen kaapissa ja ihan selkästi huomasi että haju ei ollut lähelläkään kaappia. Lily jopa yritti ilmaista hajun tuomalla minulle lattialla olleen muovitaskun, mutta sitten joutui vaan käyttämään nenää ja löytämään ukon, ja olipas ilo ylimmillään kun se löytyi! Vaikka tulikin tuo ns. valeilmaisu, en siitä ole kyllä yhtään huolissaan, se vaan kertoo siitä että koira ei vielä osaa tätä juttua. Ja kunhan saadaan nyt muutamat treenit alle niin eiköhän sitä rullaakin uskalla taas ottaa mukaan kuvioihin. Seuraavan kerran otan irtorullat ja sitten kokeillaan taas kiintorullalla. Mutta olipas muuten neitokainen väsynyt illalla, varsinkin kun lenkille lähtiessä kävi Niinan koiran päälle kiukuspäissään ja annoin hieman palautetta asiasta. Ei yöllä ollut tainnut edes paikkaa vaihtaa?

Lystillä oli kaappiteema, ja olin kyllä erittäin ylpeä, että niin se vaan pikkutyttö pimeässä täysin tuntemattomassa paikassa heti tiesi mitä ollaan tekemässä, eikä pelottanut yhtään. Eikä kauheasti ihmetellyt miksi ihmeessä ne ukot tänne sisälle on kadonneet. Ja taas näki kuinka hemmetin sinnikäs tuo elukka on, eikä sillä ole mitään ongelmia nousta kaappien päälle, juosta rämisevien sänkyjen yli tai hyppiä pöydillä. Lystillä olikin heti suorapalkka koska omistaja on edelleen laiska eikä ole vieläkään saanut sitä rullailmaisua opetettua loppuun asti. Mutta jos jotain positiivista, niin kyllä mie sen sentäs nyt oon aloittanut.

Lauantaiaamuna jatkui teema "eipä olla tätäkään tehty ikinä ennen", eli menimme koirauimalaan. Niina oli sopinut aamuksi uintireissun, ja kun selvisi että mie tuun jo perjantaina, oli Niina kysynyt että mahdutaanko mekin mukaan. Otin vain Lystin, koska altaassa oli myös kolme muuta koiraa ja Lilyn kanssa olisi saattanut tulla hiemna ongelmia lentävistä leluista. Ensiksi pestiin koirat, ja sen jälkeen puettiin niille pelastusliivit ylle. Ja sitten eikun veteen. Niin. Kaikki muut paitsi se yksi jota kyllä kiukutti se kun ei vaan pysty eikä uskalla, mutta kun ei. Saatanan lampi. Syövyttää pikkukoiran. No henkilökuntaan kuuluva tyttö kysyi että käykö hän märkäpuvun ja menee koiran kanssa veteen, ja suostuin ihan heti asiaan.



No kyllähän sitä sitten pienen epäröinnin jälkeen pystyttiin menemään pallon perässä veteen, ja jopa uimaan siellä. Toi tyttö oli kyllä todella mukava ja kauniisti kohteli koiraa. Tässä vaiheessa kyllä itse mietin että olisin kyllä itsekkin tarvinnut märkäpuvun, niin täydellisesti kastuin tuolla keikalla. Onneksi oli vaihtovaatteet autossa mukana, muuten olisi voinut tulla ikävä loppupäivä. Mutta toivon että nyt pikkuneito uskaltaisi ihan normaaliinkiin järveen hypätä uiskentelemaan, sillä olisihan se oikein mukava lisä lenkkeilyyn että voisi pulahtaa veteen viilentelemään? Mukana olis siis Riemu, Nuka ja Pihka. Kiitos Marika että päästiin mukaan!










Hyvin mahtui neljä koiraa keskenään altaaseen. Sen verran vielä tuosta paikasta, että siellähän on siis kuivaustilat koirille, ja tottakai käytin tilaisuuden hyväksi ja tutustutin Lystin kuivariin. No joo, reaktio oli hyvin Lystimäinen. Mikä hitto toi, on ai ei se ollut mitään, voitko kuivata vielä tuolta kainalosta? No eli eikun koira kyytiin ja kohti seuraavaa paikkaa. Eli Niina oli sitten järjestänyt meidät myös paimennukseen, ja otinkin sitten viime tipassa kummatkin koirat paimentamaan. Mikä oli aivan huikea idea koska paikka oli ihan mudan vallassa, ja voi kun Lily näytti upealta sen jälkeen kun se oli käynyt siellä. Musta koira on kyllä siitä näppärä että siinä ei paljon lika näy.


Aloitettiin Lilyllä, koska Lysti oli vielä hieman väsynyt uimisen jälkeen. Mehän siis käytiin paimentamassa sillon ekana kesänä kun Lily tuli meille, ja todettiin että ei ole meidän juttu. Tai siis Lilyn. Koska miehän siis tykkään ihan älyttömästi paimentamisesta. Mutta tää on sellainen laji josta kummankin pitää pitää. No sitten me käytiin muutama vuosi sitten kokeilemassa että josko nyt, mutta todettiin edelleen että ei meidän laji. Mutta nytpä neito kypsässä 8v iässä uskaltikin alkaa paimentamaan. Aika hienoa! No eihän se siis millään lailla ole samanlaista kun Lystin tai Wallun kanssa, mutta kyllä siinä jo ajatusta oli. Ja se olikin minun haave tälle päivälle. Saada Lily paimentamaan. Uskaltamaan. Voittamaan itsensä. Koska sitä se Lilyllä on. Ja se toive toteutui. Ja sekä koira että omistaja oli onnellinen. Ja hemmetin kurainen.

Mutta Lysti päätti että tänään otetaan ilo irti tästä hommasta. Tämä taisi siis olla meidän neljäs kerta lampailla ja mie niin vielä sanon kouluttajalle että se on niin killti ja suloinen. Jepjep. Eipä ollut kiltti eikä suloinen. Ekaa kertaa piti ihan oikeasti sanoa että tuollainen peli ei muuten vetele. Mutta sitten alkoi homma toimimaankin kunnolla ja saatiin jo hyvä pätkä kuljetusta tehtyä. On se vaan oikeasti osaava tuossa hommassa. Harmittaa kyllä ihan mielettömästi kun ei päästä paimentamaan useammin. 

Kiitos Niina miljoonasti ihanasta viikonlopusta!



Kun kumpikin koira sekä omistaja oli kuorrutettu savella ja lampaankakakalla, oli aika siirtyä Lauran luo pentujen vahdiksi. Vaatteiden likaisuudesta kertonee se, että jopa minua hävetti mennä hakemaan pitsaa. Mutta vaatteet pyykkikoneeseen ja koirat suihkuun, ja sen jälkeen pennut valloilleen olohuoneeseen. Voi herranisä miten ihania ne ovat, kun ne ovat menossa ihan jollekkin muulle kun meille. Ei nimittäin tiedättekö iskenyt minkäänlainen pentukuume kunkatseli noita ihanuuksia. Wirneen koirien tapaan nämäkin olivat oikein reippaita ja kerkesivät kyllä jo tehdä vaikka mitä. Lysti oli niin väsynyt päivän touhuista että karkasi mummon kanssa sohvalle ja päätti että näiden tutustumiseen ei enää energia riitä. Täytyy kyllä sanoa että itselläkin oli aika vähissä jo ajatukset ja uni tulikin todella nopeasti. Toki yksi pennuista päätti yöllä lähteä vaeltamaan joten unesta ei tullut kovin pitkä. Mutta pennut oli silti ihania!


Siiri ja Noora olivat järjestäneet meille taas kerran Korrien koulutuksen, ja koska paikkoja oli vapaana, myös Lily pääsi mukaan rientoihin. Oli kyllä taas todella hyvä koulutus, ja saatiin monta ongelmaa ratkottua ja monessa asiassa mentyä eteenpäin. Ja saatiin myöskin monta uutta niksiä, kuinka voidaan treenata asioita yksin. Ei tämä ehkä sitten ihan niin toivotonta olekkaan? Mutta onhan se totta, että jos aikoo menestyä tokossa, niin ei se yksi kerta viikkoon riitä yhtän mihinkään. Kyllä sitä pitää vaan treenata monta kertaa enenmmän. No katsotaan nyt, perjantainahan meillä on nyt kisat, että saadaanko tunnari siihen mennessä korjattua. ST1:n miehet saavat harjoitella tunnarin liikkuroinnin?

Mutta sitten olikin jo aika lähteä kotiinpäin, ja tällä kertaa matka hieman jatkui, kun menimme Aijan luokse Jyväskylään yökylään. Neito oli sitä mieltä että nyt on tyyny hyvin. Ja niin olikin, miekin nukuin melkein 8h! Pienten olohuonetottisten jälkeen olikin sitten aika suunnata Skoda kohti Liperiä. Ja illalla tehtiin vielä uudelleen tunnari, ja tadaa, oma nousi ekalla yrittämällä. Kyllä se taas tästä!

Kiitos kaikille viikkonloppuun osallistuneille, oli kyllä hauskaa!

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Onko pakko jos ei tahdo?

Nytkö se iski? Onko tämä se kuuluisa burn out? Juuri kun maastokausi on alkamaisillaan, juuri kun ruvetaan intoa puhkuen miettimään millaista jälkeä tehdään, millaista mastoa etsitään, miten se tuomarin kättely menikään? Tässäkö se nyt on? Vai mitä tämä on jos ei sitä? Koska nyt ei vaan huvita enää. Ei oikeasti. Ei jaksa enää joka hemmetin päviä pyytää, anella, ronkua, maanitella. Tulisitko miun kanssa treenaamaan, treenattaisiinko siellä, täällä, tuolla? Ei vaan jaksa ajaa joka saakelin treeneihin tuntia. 60km. Ei vaan jaksa.


Ja sitten saan lukea sähköpostista, kun siellä ihmiset ilmoittavat että voisitko etsiä heille ryhmän, he juuri nyt haluavat harrastaa juuri tätä lajia. Ja onhan trenit juuri heille sopivaan aikaan juuri sopivassa paikassa? Milloin joku ilmoittaa miulle että hei, tässä on siulle treeniryhmä, siun takapihalla, siulle sopivaan aikaan? Ei tarvi kun tulla paikalle? Pitäsisiköhän jäädä sitä odottamaan?

En ole nyt viikkoon treenannut kun omaksi ilokseni olohuoneessa. Tai täytyy sanoa että Lystin iloksi. Lily on täysin tyytyväinen elämäänsä sohvalla miun vieressä. Että entäpäs jos unohtaisinkin kaikki suunnitelmat, kaikki haaveet, toiveet ja tavoitteet, ja alkaisin samanlaiseksi kun kaikki muutkin. Odottaisin siellä sohvalla että joku tulee ja tekee miulle treenit? Joku muu on se, joka hoitaa kaiken kuntoon? Ja mie voisi siivota oman auton täysin tyhjäksi kaikesta kamasta. Koska tokihan sillä jollakin muulla on tarvittavat välineet? Jospa oikeasti jäisin odottamaan sitä? Ja jos ei sellaista ihmettä tapahdu, ei se olisikaan maailmanloppu.


Nauttisin kevään tulosta pitkillä lenkeillä, tapaisin kavereita joita en ole aikoihin nähnyt, kävisin vaikka elokuvissa. Tekisin asioita joita normaalit ihmiset tekevät elämässään. Normaalit ihmiset, joille koira on se lenkkikaveri. Eikä yhtään mitään muuta. Ellei sitten käydä jotain tokon alkeiskurssia, niin että ilmoittaudutaan sille, mutta käydään vain kaksi kertaa paikalla koska muilla kerroilla ei vaan huvittanut lähteä. Koska ei oikeasti tarvitsisi ajatella ketään muuta? Tekisin Lystille hauskoja jälkiä, vailla minkäänlaista järkeä. Ja Lilylle voisi tehdä esineruutua. Koska siitä se nykyään tykkää. Ihan vaan omaksi iloksi.

Niin mie taidan tehdä. Se kuulostaa juuri nyt aivan maailman loistavimmalta idealta. Ajakoon joku muu Helsinkiin hakemaan opit ja jakakoon niitä eteenpäin. Pyydelköön joku muu treenit kasaan. Voittakoon joku muu ne palkinnot. Mie en vaan jaksa.


maanantai 27. maaliskuuta 2017

Voi voi voittajaa

On se tuo toko toisaalta niin hauska laji ja toisaalta ihan hemmetin ärsyttävä. Koiran pitäisi pystyä ihan erilaiseen suoritukseen kuin mitä PK-puolen tottiksessa. Ja vieläpä täydellisessä hiljaisuudessa. Eilen facebookpäivityksessäni kysyttiin, olenko tehnyt kaikkeni että koira olisi hiljaa suorituksessa? Erittäin mielenkiintoinen kysymys. Ehkä kuitenkin ennemmin pitäisi kysyä mitkä ovat ne syyt miksi koira piippaa, ja ymmärtää ne, ennen kun minkäänlaista korjaussarjaa pystytään tekemään. Ja kaikkia ei voi pelastaa, ei jos se on hermoista johtuvaa. Eli huomaako koira itse huutavansa? Ja jos ei, kuinka se sitten saadaan lopettamaan?

Lily ei huomaa piippaavansa. Huudon se kyllä huomaa. Miten sitä sitten saadaan vähennettyä? Lilyllähän syy on aika selvä. Epävarmuus. Mitä epävarmempi se on mitä tapahtuu, sen enemmän se huutaa. Paikkamakuu. Se on ehdottomasti pahin. Koska ikinä ei voi tietää tuleeko viereinen koira päälle vaiko ei. Sitä olen saanut vähemmäksi sillä, että treenataan asiaa muiden koirien kanssa. Mutta kuinka treenaat, kun mihinkään treeneihin ei saada kolmea enempää ilman suurta anelemista? Ja tämä on se aisa, jota ei saa vaan selvitettyä. Joensuussa ei vaan yksinkertaisesti ole 10 ihmistä, jotka sitoutuisivat treenaamaan yhdessä. Joille toko olisi se prioriteetti yksi. Edes kaksi. Kolmonenkin kävisi.

No sitten on liikkeiden välit ja liikkuri. Täytyy kyllä sanoa että eilisessä kokeessa taas kerran nähtiin etä vaikka miten treenaat, tiettyjä asioita ei vaan voi ennakoida. Kuinka epäkunnioittavaa on se, että kisanjärjestäjä ei informoi kisaajia kokeen kulusta? Siinä sitten mietit että juokohan se tuomari kahvia vielä pitkäänkin, miten paljon myöhässä ollaan, moneltako aloitetaan. Onko koirien tarkastus ulkona vai sisällä. Mitä sitten tapahtuu? Pieniä asioita, mutta ärsyttäviä. Ja viimeisempänä ärsytyksen aiheena ne pari kisaajaa, joita sitten joudutaan odottamaan koska heitä ei kiinnosta edes kärkkyä paikalla kuuntelemassa joko kohta alkaisi tapahtua. Ei, he lähtivät koiran kanssa lenkille. Odotetaan, kyllä ne kohta sieltä tulevat. Kuinka vaikeaa se olisi tuomarin ilmoittaa, että seurava luokka alkaa pihalla vartin päästä? Vai olenko minä ainut henkilö jota tälläinen haittaa? Ja pahimmillaan se, että sinulle sanotaan että ota koira ja tule, ja sitten kehä ei ollutkaan vielä valmis ja siinähän odotat koiran kanssa. Tätäkin jos tahtoisi oikeasti treenata, tarvitsisi sen 5-10 henkeä, että saisi kunnollisen odotustilanteen. No tai sitten mie taas kierrän mätsäreitä, ajan agilitykilpailuihin, ja yritän katsoa milloin on markkinat. Vai myönnänkö miekin että ei tästä tule helvettiäkään ja vaan lopetan?

Koska sitten tulee ne pahimmat liikkeet, joissa juuri odotetaan liikkurin tekevän asioita. Korrin Pekka sanoi minulle että tätä harjoitusta kun teet joka päivä, saat sen toimimaan. Juu. Mahtavaa. Minäpä teen. Ai niin mutta kun ei ole sitä liikkuria. Mutta koska tälle asialle ei vaan voi mitään, niin täytyy nyt ihan oikeasti alkaa miettimään onko tässä mitään järkeä.

No mutta. Päästään siis itse aiheeseen, eli huutavaan koiraan ja sen suoritukseen ;)

Ja tässäpä paikkamakuu. 9 numerona, ja tykkäsin todella paljon tunnetilasta, koska pystyi kuuntelemaan.



Nythän liikejärjestys oli siis kerrankin sekoitettu, ja kylläpä huomasi koirasta että mitä hittoa tapahtuu? Vaikka ei meidän  treenit aina ala seuraamisella.

Luoksetulo. 7. Koska piippaus alussa ja ei pysähtynyt heti  kun käsi nousi. Pystyin hyvin keskittymään koiraan palkatessa, ja tykkäsin kovasti liikkurista joka antoi palkata koiran, ja toimi erittäin hyvin koko kokeen ajan. Siirtymät olivat hyvin mietittyjä ja selityksen ym. riittävän selkeitä. Ei tarvinnut miettiä että mitä ihmettä tapahtuu.

Ohjattu nouto 7. Aivan täysin erilainen suoritus kuin mitä pari kk sitten samalla tuomarilla. Ja silti sama numero :D Hauskaa. Mutta siis odottaminen jo huomattavasti hiljaisempaa, ja minusta koiralla muutenkin tunnetila paljon parempi. Edelleen tarvitsisi paljon enemmän treeniä tuohon odottamiseen.

Seuraaminen 7. Aivan karmeeta poikittamista, painamista ja kontaktin tippumista. Todella mystistä. Mutta taaksepäin seuruu oli hyvä. Nyt täytyisi tässäkin ihan selkeästi saada liikkurointia, ja juuri noi että koira ei tiedä mitä tapahtuu, että olisi skarppina. Ja mikä hittto toi nyt on, että koira ei tule sivulle liikkeiden aloituksissa? Vielä mystisempää.

Tunnari 5. Tietääpähän mitä otetaan Korrien koulutuksessa työn alle. Koska siis nythän tuo alku on jo paljon parempi kun käännyn, mutta olisihan se hyvä että ei nyt menisi ottamaan tuota ihan mitä vaan kapulaa suuhunsa. Syvä huokaus. Tässäkin auttaisi aivan varmasti jos pystyisi treenaamaan välillä muillakin kun omilla kapuloilla, mutta toki tekeehän se Lily tuota niilläkin. Ja tietenkin tätä liikettä ei myöskään voi ilman liikkuria treenata :D

Ruutu 10. No sehän oli hyvä. Paitsi tuo haistelu. Joka ollaan kyllä saatu ihan hallitreenillä aikaiseksi. Pakko unohtaa tämän sisällä treenaaminen, ja siirtää kokonaan pihalle. Poksin hallin lattia on kuorrutettu nameilla, ja sen kyllä huomaa.

Metallinouto 8,5. No joo. Olisihan se voinut tehdä sen nopeammin. Totta.

Kaukot 7. Hmm.. Minä en nyt kyllä oikeasti tykkää tuosta kontaktin tippumisesesta näissä odotteluissa. Se pitää kanssa ottaa ens viikonloppuna ohjelmaan.

L 9. No joo eihän se mene nopeasti maahan. Eikä istu. Totta

Kokonaisvaikutus 7. Koska piippaus. Mie oisin kyllä sanonut myös tuosta haahuilusta ja miihailusta.

No joo siis toisaalta parempi mielentila kun edellisissä, mutta nyt alkaa näkymään myös sitten tuollaisten perusjuttujen hajoilua, Mielenkiintoista.


perjantai 24. maaliskuuta 2017

Kisamainen vuosi 2016

Kävin eilen hakemassa meille kotiin palkinnon, ja nyt kyllä kuulostan jo ihan rikkinäiseltä levyltä, en uskaltanut edes haaveilla. Joka vuosihan olen tietenkin tulokseni Kennelpiiriin laittanut, mutta en ikinä ole ajatellut että sieltä tulisi viesti: Tervetuloa hakemaan palkintosi. Mutta nythän se tuli. Eihän tätä voi edes ymmärtää, kuinka upeita tuloksia ollaan ton pikkuneidon kanssa tahkottu. Ja kuinka tärkeä se on minulle. Nöyrin kiitos kaikille niille ihmisille jotka ovat auttaneet meitä saavuttamaan kaiken tämän.

Ja ihan pakko on nyt koota meidän kaikki voitot (ja ei niin voitot) tähän samaan, ja saada samalla esiteltyä Markun ottamia ihania kuvia Lilystä:


PAJÄ ykköstuloksia 3kpl, kakkostuloksia 6kpl, kolmostuloksia 1 ja tuloksettomia kisoja 11kpl.
PAHA ykköstuloksia 5kpl, kakkostuloksia 3kpl, kolmostuloksia 0 ja tuloksettomia kisoja 2kpl.
PAEK ykköstuloksia 1, kakkostuloksia 1 ja kolmostuloksia 1. Ei yhtään tuloksetonta kisaa.



Tokossa alokasluokan kisoja 3, avoimen luokan kisoja 6, ja voittajaa nyt 2 takana. Ei tässäkään yhtään tuloksetonta kisaa.


Ja vuoden 2016 tulosrivi siis FI KVA HK3, EK2 ja EK3, sekä Aussieyhdistyksen Vuoden PK-koira kolmatta vuotta peräjälkeen, sekä Vuoden Hakukoira. Josepan vuosikokoukseesa kävimme hakemassa Maten Maljan jo toisena vuonna peräkkäin (paras näyttö+käyttö) ja Metsien Maljan joka luovutetaan parhaalle käyttökoiralle. Ari lupasi tulla ottamaan kunnollisen kuvan palkinnoista ja niiden saajasta, mutta tässä pikakännyräpsy eiliseltä illalta.




Mie oon aivan sanaton. Kennelpiirin paras koira. 

Ps. Tuosta tulosrivistä näkee muuten selkeästi sen, mistä lajista koira tykkää ja mitä kisataan vai ohjaajan takia ;)

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Hyvä tuuri, huono tuuri, miun ja Lilyn tuuri


Lauantaiaamu valkeni harmaana ja sumuisena, ja tavaroiden pakkauksen jälkeen lähdimme kohti Pieksämäkeä. Tarkoitus oli mennä ajoissa paikalle että kerkeän katsomaan EVL:n suorituksia. No kerkesin kyllä, olin siis paria tuntia liian aikaisessa. Viime kokeessa huomattiin että Lily alkoi ennakoimaan paikkamakuukäskyä, ja sitä ollaan parhaamme mukaan nyt treenattu. Silti se jännitti aika paljon, kun tietenkin meidät oli arvottu viimeiseksi paikkamakuussa. Valmistava osuus meni tosi hyvin, kerkesin kummankin kisaavan koiran vieressä käydä tekemässä hieman seuraamista, ja se ihan selkeästi hieman helpotti Lilyä. Nyt ei edes meinannut mennä muiden käskystä maahan, ja oli Lilyksi erittäin levollinen. Kuulin kyllä että lumet tipahtivat katolta, mutta onpas upeaa nähdä miten Lily reagoi tuohon älyttömään häiriöön ympärillään! Tässä taas näkyy että on se vaan hyvä näitä kisasuorituksia nauhottaa! Minä muuten myöskin kuvittelin että se pomppasi suoraan käskyn saatuaan sivulle, vaan eipä tuo sitä ollutkaan tehnyt! Eli ei siitä nyt sitten varmaan 10 oltas joka tapauksessa saatu. Mutta mistäpäs sen tietää, koska tässä vaiheessa auringonpilkut siis olivat jo meitä vastaan ja tuomarin mielestä lumet olivat voittajaluokan koirakoille liian iso häiriö, ja päätti uusia liikkeen. Viimeisenä. Eli mepä sitten tehtäsiiin ekana voittajaluokka putkeen ja siitä suoraan paikkamakuuseen. Mahtavaa. Voitte vaan arvata minkä verran vitutti? Toki. Aina voi kouluttaa koiran paremmin. Niinpä. Ja nyt on siis tuo liikkurointi otettava vaikka ST1 pihassa jotta saadaan homma pakettiin ja koira varmaksi mitä tapahtuu. Ja tässäpä sitten se eka paikkamakuu:



Ja koska Pieksämäellä näköjään tehdään liikkeet aina samassa lomakejärjestyksessä, niin tässäpä ne omien ajatusten kera:

Seuraaminen 9. Koiran tunnetila täysin erilainen kuin mitä viime kokeessa. Täysin. Itse kämmäsin yhden täyskäännöksen, kun näkee että nyt ollaan Lystin kanssa sitä alettu harjoittelemaan toisella tavalla. Oikeesti? Me ollan kyllä Lilyn kanssa aika samanlaiset. Aina pitää tehdä samoin :D Peruutuksessa olin todella iloinen että korjasi väärin lähdön, ja teki liikkeen lopuun oikein hyvin. Teki mieli palkata jo tuossa :D Nyt onnistuin liikkeiden välissä, ja en kiinnittänyt liikkuriin ja tuomariin mitään huomiota, vaan palkkasin koiran kunnolla. Ja tämähän näkyi heti seuraavassa liikkeessä.

Istu/Maahanmeno 9,5. Jäävät hyvät, seuraaminen oikein hyvää, joten olin erittäin tyytyväinen. Taso sama kuin treenissä, ja siihen pitää olla tyytyväinen!

Luoksetulo ja pysäytys seisomaan 8,5. No ja perkele. Jos edellisessä liikkeessä istuttaa koiran törpön päälle, menee siitä sekaisin ja unohtaa pallata koiran, niin jännä, että se näkyy seuraavassa liikkeessä? Mutta pysähtyihän se huomattavasti nopeammin kuin viimeksi ja luoksetulo oli hyvä.

Ruutu 9. Eiköhän se tuomari kuullut tuota toista käskyä? Mutta siis koska treeneissä meni vituiks ruutu, näkyi se nyt kisassakin. Muutenhan tuossa ei ollut mitään vikaa. Tosi hyvä, ja Lilymäinen suoritus.

Ohjattu noutaminen 8. No paljon parempi kuin viimeksi. Korrien neuvot todellakin auttoivat tähän liikkeeseen. Aivan älyttömän hienoa!

Tunnistusnouto 5. Ihan oikeesti noi liikkurin kommentit tossa liikkeessä. Mie en kestä. Kun muutenkin on todella herkkä liike meille, niin tollanen ei kyllä auta yhtään. Koira ihan selkeästi kuunteli sen juttuja. Perkele. Ja koska ei ole muutenkaan varma, niin tuli sitten epävarmaksi ja sehän taas kerran näkyi suorituksessa. teki mieli hirttää liikkuri. Nyt täytyy tuollaisen jälkeen muistaa ihan kunnolla kehua koiraa. Huomasi että tässä meni miulla kuppi nurin.

Kauko-ohjaus 9. Pieni pyllyn hyppäys lopussa, muuten oon kyllä tosi tyytyväinen näihin. Ja nyt taas hyvä fiilis näkyy. Koira varmaan jo tietää että kohta tää loppuu?

Metalliesineen noutaminen esteen yli hypäten 9. Ja mitä tekee liikkuri? Unohtaa että tälläinenkin liike olisi vielä liikkuroitavana. Oikeesti. Ei hyvä päivä. Onneksi oli metalli, joka on Lilylle varma liike ja se ei ahdistu siinä odottamisesta. Ja kapula oli muuten sitten aivan jääkylmä, oli koko päivän ollut tossa pöydällä.

Kokonaisvaikutus 10. No olihan se oikeasti jo tekemisen näköistä.

Ja uusi paikkamakuu 8 koska meni ennen aikojaan maahan. Ja miun lelu, jonka olin varannut välipalkaksi oli sitten toisen koiran vieressä ja eihän me sitä sieltä lähdetty hakemaan, niin tässä siis vaan sosiaalinen palkka ja eikun paikkamakuuseen. Todella reilua koiralle.

Koesuorituksen kesto yli 16minuuttia. Aika reilua koiralle, eikö? On se kyllä uskomaton että jaksaa koko tuon ajan puurtaa!!! Ja siis tuohon ei ole otettu mukaan sitä toista paikkamakuuta.

Nyt olin tyytyväinen koiran tekemiseen, oli paljon parempaa kun viime kokeessa. Ja samalla älysin että enpä muuten ole sitten julkaissut viime kokeen kirjoitusta. Voihan hitto! No julkaistaan se nyt sitten samalla, niin näette eron. Koska siitäkin on video :D

Mutta siis nyt se olisi eka ykköstulos voittajasta saatu. Aika huikeeta.