"Lysti ja Tuittu"

"Lysti ja Tuittu"

tiistai 29. toukokuuta 2012

Synttärihumua ja kuulumisia

Niin se vaan aika on vierähtänyt ja neito täytti eilen jo 3 vuotta! Paljon on mahtunut elämää ja eksotiikkaa tähän reiluun kahteen vuoteen minkä neito on meillä viettänyt. Toisaalta tuntuu että vastahan se pikkuinen meille tuli, ja toisaalta tuntuu että ainahan se on tuossa ollut. Kuulostaa ehkä hyvin kliseiseltä? Eilinen vietettiin ekana tokoa treenaten, ja saatiinpa hyviä vinkkejäkin mm. noudon ongelmiin. Ongelmahan siis ei ole taaskaan ollut koirassa vaan yllättävästi palkkauksessa. On se vaan niin mukava päästä uusien ihmisten kanssa treenaamaan, siitä saa aina jotain hyviä vinkkejä. Eli nyt kokeillaan hieman muokatulla tavalla sitä Riikan ohjetta eli opetetaan koiralla että aina kun tulet laukalla kapulan kanssa, saat palkan. Ja myöskin nyt taas lopetetaan miun pomppiminen ja hyppiminen, vaan taas kerran kun minä olen passiivinen siitä saa palkan. Katsotaan kuinka hyvin tämä nyt sitten kantaa tulosta. Myöskin oli ilo huomata että koska ollaan töissä ei muista koirista välitetä ja vaikka ovatkin täysin tuntemattomia ei niihin tarvi reagoida. Paitsi pikkupyrreen, jonka olisi Lily mieluusti syönyt. En kyllä käsitä mikä sillä ko. rotua vastaan on? Mutta mamman hienovaraisella neuvomisella myös pikkupyrreä ei tapettu.

Treeneistä siirryttiinkin sitten juhlintaan, sillä Lasse-setä oli tullut meille. Voi sitä pienen koiran riemua! Tein vielä kolme kakkuakin sankarille, ja lelukin löytyi Prisman hyllystä. Ja poseeraaminen on taas niin mieluista neidolle ;)
Illaksi lähdimme vielä hakutreenihin, jotka alkoivat puoli kuudelta eli samaan aikaan kuin kaatosade ja loppuivat puoli ysiltä eli samaan aikaan kuin kaatosade. Enpäs muista milloin olisin ollut yhtä märkä kuin eilen! Saatiin hyvin opettavaiset treenit aikaiseksi, eli ei mennyt kaikki niinkuin Strömsössä mutta opittiin paljon. Tarkoituksena oli taas luoda koiralle uskoa ja vahvistaa rullan tuontia. Kolme ukkoa, aika selkeä alue. Ekan ukon löysi oikein hienosti, toi rullan nätisti ja vieläpä lähti näytöllekkin ripeästi. Toisen ukon kanssa sitten ongelmat alkoivatkin. Maasto nousi juuri siinä kohtaa ja neito ei millään ymmärtänyt että sinne ylös olisi pitänyt kiivetä. Lähti vaan risteilemään ja etsi jälkeä. Otin koiran takaisin varmaan puolenkymmentä kertaa ja joka kerta etenimme yhdessä ukkoa päin. Jouduin menemään miltei ukon päälle ennenkuin neito haistoi, mutta hyvä opetus oli koiralle että mene sinne minne minä näytän niin pääset aivan varmasti palkalle. Kolmas ukko menikin sitten aivan mainiosti, jos ei välitetä pienestä aivopierusta. Oli ottanut rullan nätisti, lähtenyt juoksemaan, palannut ukolle tarkistamaan että olithan ihan varmasti siinä ja tuli sitten tosi nätisti miun luo. Eli oikein onnistuneet treenit! Heti autoon päästyä soitin Jarnolle ja sanoin et laittaa saunan lämpiämään. Taisi olla kylmä neidollakin kun tuli viereen ylälauteelle ja oikein nautti lämpimästä.

Jälkitreeneissäkin kerettiin käydä viime viikolla. Viime kertainen esineruuturiehuminen oli täysin hävinnyt ja nyt teki taas tarkkaa työtä ja löysipä jopa yhden ylimääräisenkin esineen joka Moonalta oli metsään tippunut. Hieman jännitti kuinka jäljen kanssa käy. Noin kymmenen minuuttia jäljen tekemisestä sienestäjä tuli juuri jäljen kohdalta metsästä. Ja ehkä puoli tuntia siitä tuli sieltä koiran ulkoiluttajat. Mietin pitkään ja hartaasti jätänkö siihen mutta ajattelin jotta katsotaan mitä tapahtuu, ja luotin vaan tuohon pieneen että kyllä se homman hoitaa. Olin tehnyt etukäteisvalmisteluna pieniä lihamuffinsseja jotta olisi jostain mieltäkin tuossa palkkauksessa kepeiltä. Ja kyllä muuten koira muisti mitä sitä piti tehdäkkään kun valjaat vedettiin päälle. Janoja täytyy nyt ihan tosissaan alkaa harjoittelemaan, aikamoista kaahausta oli mutta siitä selvittiin ja niin selvittiin myöskin koko jäljestä. Ihan selkeästi huomasi että harhajälkiä kyllä oli mutta ne vaan piti hieman tarkemmin haistella ja matka jatkui. 6 keppiähän sieltä sitten löytyi, enkä yhdeenkään kohdalla edes tarvinnut koiralle muistuttaa asiasta. Eli tästä se kesä lähtee!

Ja käytiinhän me Kreetallakin, mutta siitä myöhemmin ;) Lily oli viikon Minnan hellässä huomassa, ja oli taas maailman onnellisin kun sinne pääsi! Voi sitä pomppujen ja pusujen määrää mikä Minnaan sateli kun neito huomasi missä ollaan. Oli ollut neidolla toiminnantäyteinen viikko, kun olivat koiranäyttelyynkin eksyneet. Siis Lily oli kyllä ollut ihan turistina. Tässä onkin Eijan ottama kuva Lilystä ja pikkusisko Vinnasta:


tiistai 8. toukokuuta 2012

Kauhujen viikonloppu osa2

Eli luonnetesti. Se kauhea mörkö joka on piinannut minua jo pitkään. No ei piinaa enää :D Ja siis minua, ei koiraa. Mutta kun... Mutta kun... kuinkahan monesti aloitin sillä lauseen kun aloin selittämään asiaa. Ja kuinka siinä sitten kävikään? Neito tempaisi siis ihan oman näköisensä rivin, ja täytyy sanoa että tämä oli se paras "kauhuskenaario". Laitan muutaman tosi huonolaatuisen kuvan jotka on kaapattu videolta, ja videon laitan heti kun ihana Seija sen saa minulle muokattua. Tämähän siis oli niin projuttu että tilasin ihan ammattikuvaajan hommiin ettei mikään vaan mene mönkään.

 Tästä kuvasta on muistona mustelmat kädessä, koska eihän mamman mussukka puolusta ni mihin niitä hanskoja tarvitaan? No jep jep... Sit nahkahihna porautuu käteen kiinni!
 Seinällä nähtiin jopa juuri tämän sekunnin ajan pienen pienet hampaatkin??? Mutta heti pieni heilutti häntää ja oli todella onnellinen jotta ei hänelle tehtykkään pahaa. Lea onkin itseasiassa ihan mukava nainen :D
 Tässä vielä Tapsan tyylinäyte hyökkäyksestä.
Ja näin nätisti osataan istua ja odottaa seinässä. 

Ja sitten se suuri "tuomio"


Toimintakyky +1 Kohtuullinen
Terävyys +3 Kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +3 Kohtuullinen, hillitty
Taistelutahto +2 Kohtuullinen
Hermorakenne +1 Hieman rauhaton
Temperamentti +3 Vilkas
Kovuus +1 Hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus Laukauskokematon

Yhteispisteet +174

Ja läpi jotta heilahti! Eli kyllä se on nyt virallisestikkin testattu täysin tervepäiseksi koiraksi <3 Kiitos taas kerran ihana Minna tuosta mahtavasta koirasta!

lauantai 5. toukokuuta 2012

AVO1 on kotona :D

Hups millon tää blogin valikko on tälläseks muuttunu, meinas olla ongelmia saada kirjoitettua viestiä? Vaan eivät silti oo saaneet hymiöitä tai sit en vaan osaa :D Mutta siis tähän päivään ja meidän kuulumisiin. Neito juoksi juoksunsa, naapureiden onneksi. Oli kuulemma joutunut yksi naapuri laittamaan urokselleen hormoonipiikin, kun oli elo ihan mahdottomaksi herkkupyllyn naapurissa muuttunut. Anteeksi :D

Juoksujen ajan pidettiin hieman hiljaiseloa eikä paljoa harrasteltu, ja onneksi tähän saumaan sattui myös miun pitkä työputki ja reissaamiset. Neito kasvaa ja kehittyy kovasti, ja onpa jopa sellainenkin ihme nähty että talipallukalle tuli rasvaa niin että raukka joutui laihdutuskuurille. Kerta se on ensimmäinenkin! Treenattu ollaan kuitenkin pienissä pätkissä ja hiljakseen on jopa alettu ottamaan pk-tottiskin kuvioihin. Hyvin metrinen este jo menee ja A-llahan ei ole ikinä ollutkaan ongelmaa. Tai siis ai niin pitikö se kumminkin päin suorittaa ;)

Muutama viikko sitten Helsingin reissun kunniaksi ilmoitin Lilyn tokokokeeseen, luottaen sen juoksujen säännöllisyyteen. No muutamalla päivällä jo säikytti, mutta vuoto loppui ja koe oli siis edessä. Ja kerrankin mie en ollu ihan jäykkänä jännityksestä! Neidolla oli hauskaa, tai miten sen nyt ottaa? Mutta tuomari tykkäsi kovasti ja ekan kerran itsekkin muistan jotain kokeesta. Vielä meillä on paljon harjoiteltavaa, mutta ylöspäin ja kunniaan on matka, ihan selvästi! Ja mikäs se on matkatessa kun on tuollainen koira. Se vaan päivä päivältä hitsautuu miun kanssa paremmin ja paremmin toimivaksi. Ja siis puhun nyt ihan jokapäiväisestä elämästäkin. Sen kanssa on vaan niin helppo olla. Aloitettiin jopa pyörällä lenkkeilykin! Moona kyllä kävi ekana kokeilemassa mitä neito on asiasta mieltä, ja niinpä uskaltauduin itsekkin pyörän selkään. Ja ei muuten ikinä ole niin paljon koiria tullut vastaan kuin mitä tuolla yhdellä reissulla. Muutaman perkeleen jälkeen homma alkoi luistamaan ja tässä tulee olemaan kyllä meille mukava kesäharrastus.

Tässä muuten kiinnostuneille video tämän päivän tokokokeeseen http://www.wallulily.kuvat.fi/kuvat/2012%20Kokeet/tokokoe05052012.wmv

Vaikka toi koe menikin aika rimaa hipoen, mie oon vaan niin onnellinen tuosta pienestä elukasta! Sen kanssa on vaan niin mielettömän mukava tehdä! Ja huomenna on sitten "tuomiopäivä", meillä olisi luonnetesti! Videota saatte odotella, sillä mie oon ottanu ihan kuvaajan mukaan. Mutta tulosrivi kyllä julkaistaan heti kunhan pääsen kotio. Ja siis sillä ehdolla että en ite jännitykseltä kuole sinne ;) Ja mie tiiän, mie oon ihan pöhkö!

Ja ensi viikolla koittaa neidolle onnen päivät kun se pääsee viikoksi sulostuttamaan Minnan elämää! Voi se olla ilo suuri, kun on niin pitkä aika kun ovat viimeksi nähneet. On kyllä itekkin kiva päästä käymään Lempäälässä.

Mutta nyt on mentävä taas, huomiseen!