"Lysti ja Tuittu"

"Lysti ja Tuittu"

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Hyvä tuuri, huono tuuri, miun ja Lilyn tuuri


Lauantaiaamu valkeni harmaana ja sumuisena, ja tavaroiden pakkauksen jälkeen lähdimme kohti Pieksämäkeä. Tarkoitus oli mennä ajoissa paikalle että kerkeän katsomaan EVL:n suorituksia. No kerkesin kyllä, olin siis paria tuntia liian aikaisessa. Viime kokeessa huomattiin että Lily alkoi ennakoimaan paikkamakuukäskyä, ja sitä ollaan parhaamme mukaan nyt treenattu. Silti se jännitti aika paljon, kun tietenkin meidät oli arvottu viimeiseksi paikkamakuussa. Valmistava osuus meni tosi hyvin, kerkesin kummankin kisaavan koiran vieressä käydä tekemässä hieman seuraamista, ja se ihan selkeästi hieman helpotti Lilyä. Nyt ei edes meinannut mennä muiden käskystä maahan, ja oli Lilyksi erittäin levollinen. Kuulin kyllä että lumet tipahtivat katolta, mutta onpas upeaa nähdä miten Lily reagoi tuohon älyttömään häiriöön ympärillään! Tässä taas näkyy että on se vaan hyvä näitä kisasuorituksia nauhottaa! Minä muuten myöskin kuvittelin että se pomppasi suoraan käskyn saatuaan sivulle, vaan eipä tuo sitä ollutkaan tehnyt! Eli ei siitä nyt sitten varmaan 10 oltas joka tapauksessa saatu. Mutta mistäpäs sen tietää, koska tässä vaiheessa auringonpilkut siis olivat jo meitä vastaan ja tuomarin mielestä lumet olivat voittajaluokan koirakoille liian iso häiriö, ja päätti uusia liikkeen. Viimeisenä. Eli mepä sitten tehtäsiiin ekana voittajaluokka putkeen ja siitä suoraan paikkamakuuseen. Mahtavaa. Voitte vaan arvata minkä verran vitutti? Toki. Aina voi kouluttaa koiran paremmin. Niinpä. Ja nyt on siis tuo liikkurointi otettava vaikka ST1 pihassa jotta saadaan homma pakettiin ja koira varmaksi mitä tapahtuu. Ja tässäpä sitten se eka paikkamakuu:



Ja koska Pieksämäellä näköjään tehdään liikkeet aina samassa lomakejärjestyksessä, niin tässäpä ne omien ajatusten kera:

Seuraaminen 9. Koiran tunnetila täysin erilainen kuin mitä viime kokeessa. Täysin. Itse kämmäsin yhden täyskäännöksen, kun näkee että nyt ollaan Lystin kanssa sitä alettu harjoittelemaan toisella tavalla. Oikeesti? Me ollan kyllä Lilyn kanssa aika samanlaiset. Aina pitää tehdä samoin :D Peruutuksessa olin todella iloinen että korjasi väärin lähdön, ja teki liikkeen lopuun oikein hyvin. Teki mieli palkata jo tuossa :D Nyt onnistuin liikkeiden välissä, ja en kiinnittänyt liikkuriin ja tuomariin mitään huomiota, vaan palkkasin koiran kunnolla. Ja tämähän näkyi heti seuraavassa liikkeessä.

Istu/Maahanmeno 9,5. Jäävät hyvät, seuraaminen oikein hyvää, joten olin erittäin tyytyväinen. Taso sama kuin treenissä, ja siihen pitää olla tyytyväinen!

Luoksetulo ja pysäytys seisomaan 8,5. No ja perkele. Jos edellisessä liikkeessä istuttaa koiran törpön päälle, menee siitä sekaisin ja unohtaa pallata koiran, niin jännä, että se näkyy seuraavassa liikkeessä? Mutta pysähtyihän se huomattavasti nopeammin kuin viimeksi ja luoksetulo oli hyvä.

Ruutu 9. Eiköhän se tuomari kuullut tuota toista käskyä? Mutta siis koska treeneissä meni vituiks ruutu, näkyi se nyt kisassakin. Muutenhan tuossa ei ollut mitään vikaa. Tosi hyvä, ja Lilymäinen suoritus.

Ohjattu noutaminen 8. No paljon parempi kuin viimeksi. Korrien neuvot todellakin auttoivat tähän liikkeeseen. Aivan älyttömän hienoa!

Tunnistusnouto 5. Ihan oikeesti noi liikkurin kommentit tossa liikkeessä. Mie en kestä. Kun muutenkin on todella herkkä liike meille, niin tollanen ei kyllä auta yhtään. Koira ihan selkeästi kuunteli sen juttuja. Perkele. Ja koska ei ole muutenkaan varma, niin tuli sitten epävarmaksi ja sehän taas kerran näkyi suorituksessa. teki mieli hirttää liikkuri. Nyt täytyy tuollaisen jälkeen muistaa ihan kunnolla kehua koiraa. Huomasi että tässä meni miulla kuppi nurin.

Kauko-ohjaus 9. Pieni pyllyn hyppäys lopussa, muuten oon kyllä tosi tyytyväinen näihin. Ja nyt taas hyvä fiilis näkyy. Koira varmaan jo tietää että kohta tää loppuu?

Metalliesineen noutaminen esteen yli hypäten 9. Ja mitä tekee liikkuri? Unohtaa että tälläinenkin liike olisi vielä liikkuroitavana. Oikeesti. Ei hyvä päivä. Onneksi oli metalli, joka on Lilylle varma liike ja se ei ahdistu siinä odottamisesta. Ja kapula oli muuten sitten aivan jääkylmä, oli koko päivän ollut tossa pöydällä.

Kokonaisvaikutus 10. No olihan se oikeasti jo tekemisen näköistä.

Ja uusi paikkamakuu 8 koska meni ennen aikojaan maahan. Ja miun lelu, jonka olin varannut välipalkaksi oli sitten toisen koiran vieressä ja eihän me sitä sieltä lähdetty hakemaan, niin tässä siis vaan sosiaalinen palkka ja eikun paikkamakuuseen. Todella reilua koiralle.

Koesuorituksen kesto yli 16minuuttia. Aika reilua koiralle, eikö? On se kyllä uskomaton että jaksaa koko tuon ajan puurtaa!!! Ja siis tuohon ei ole otettu mukaan sitä toista paikkamakuuta.

Nyt olin tyytyväinen koiran tekemiseen, oli paljon parempaa kun viime kokeessa. Ja samalla älysin että enpä muuten ole sitten julkaissut viime kokeen kirjoitusta. Voihan hitto! No julkaistaan se nyt sitten samalla, niin näette eron. Koska siitäkin on video :D

Mutta siis nyt se olisi eka ykköstulos voittajasta saatu. Aika huikeeta.


Ei kommentteja: