"Lysti ja Tuittu"

"Lysti ja Tuittu"

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Voi voi voittajaa

On se tuo toko toisaalta niin hauska laji ja toisaalta ihan hemmetin ärsyttävä. Koiran pitäisi pystyä ihan erilaiseen suoritukseen kuin mitä PK-puolen tottiksessa. Ja vieläpä täydellisessä hiljaisuudessa. Eilen facebookpäivityksessäni kysyttiin, olenko tehnyt kaikkeni että koira olisi hiljaa suorituksessa? Erittäin mielenkiintoinen kysymys. Ehkä kuitenkin ennemmin pitäisi kysyä mitkä ovat ne syyt miksi koira piippaa, ja ymmärtää ne, ennen kun minkäänlaista korjaussarjaa pystytään tekemään. Ja kaikkia ei voi pelastaa, ei jos se on hermoista johtuvaa. Eli huomaako koira itse huutavansa? Ja jos ei, kuinka se sitten saadaan lopettamaan?

Lily ei huomaa piippaavansa. Huudon se kyllä huomaa. Miten sitä sitten saadaan vähennettyä? Lilyllähän syy on aika selvä. Epävarmuus. Mitä epävarmempi se on mitä tapahtuu, sen enemmän se huutaa. Paikkamakuu. Se on ehdottomasti pahin. Koska ikinä ei voi tietää tuleeko viereinen koira päälle vaiko ei. Sitä olen saanut vähemmäksi sillä, että treenataan asiaa muiden koirien kanssa. Mutta kuinka treenaat, kun mihinkään treeneihin ei saada kolmea enempää ilman suurta anelemista? Ja tämä on se aisa, jota ei saa vaan selvitettyä. Joensuussa ei vaan yksinkertaisesti ole 10 ihmistä, jotka sitoutuisivat treenaamaan yhdessä. Joille toko olisi se prioriteetti yksi. Edes kaksi. Kolmonenkin kävisi.

No sitten on liikkeiden välit ja liikkuri. Täytyy kyllä sanoa että eilisessä kokeessa taas kerran nähtiin etä vaikka miten treenaat, tiettyjä asioita ei vaan voi ennakoida. Kuinka epäkunnioittavaa on se, että kisanjärjestäjä ei informoi kisaajia kokeen kulusta? Siinä sitten mietit että juokohan se tuomari kahvia vielä pitkäänkin, miten paljon myöhässä ollaan, moneltako aloitetaan. Onko koirien tarkastus ulkona vai sisällä. Mitä sitten tapahtuu? Pieniä asioita, mutta ärsyttäviä. Ja viimeisempänä ärsytyksen aiheena ne pari kisaajaa, joita sitten joudutaan odottamaan koska heitä ei kiinnosta edes kärkkyä paikalla kuuntelemassa joko kohta alkaisi tapahtua. Ei, he lähtivät koiran kanssa lenkille. Odotetaan, kyllä ne kohta sieltä tulevat. Kuinka vaikeaa se olisi tuomarin ilmoittaa, että seurava luokka alkaa pihalla vartin päästä? Vai olenko minä ainut henkilö jota tälläinen haittaa? Ja pahimmillaan se, että sinulle sanotaan että ota koira ja tule, ja sitten kehä ei ollutkaan vielä valmis ja siinähän odotat koiran kanssa. Tätäkin jos tahtoisi oikeasti treenata, tarvitsisi sen 5-10 henkeä, että saisi kunnollisen odotustilanteen. No tai sitten mie taas kierrän mätsäreitä, ajan agilitykilpailuihin, ja yritän katsoa milloin on markkinat. Vai myönnänkö miekin että ei tästä tule helvettiäkään ja vaan lopetan?

Koska sitten tulee ne pahimmat liikkeet, joissa juuri odotetaan liikkurin tekevän asioita. Korrin Pekka sanoi minulle että tätä harjoitusta kun teet joka päivä, saat sen toimimaan. Juu. Mahtavaa. Minäpä teen. Ai niin mutta kun ei ole sitä liikkuria. Mutta koska tälle asialle ei vaan voi mitään, niin täytyy nyt ihan oikeasti alkaa miettimään onko tässä mitään järkeä.

No mutta. Päästään siis itse aiheeseen, eli huutavaan koiraan ja sen suoritukseen ;)

Ja tässäpä paikkamakuu. 9 numerona, ja tykkäsin todella paljon tunnetilasta, koska pystyi kuuntelemaan.



Nythän liikejärjestys oli siis kerrankin sekoitettu, ja kylläpä huomasi koirasta että mitä hittoa tapahtuu? Vaikka ei meidän  treenit aina ala seuraamisella.

Luoksetulo. 7. Koska piippaus alussa ja ei pysähtynyt heti  kun käsi nousi. Pystyin hyvin keskittymään koiraan palkatessa, ja tykkäsin kovasti liikkurista joka antoi palkata koiran, ja toimi erittäin hyvin koko kokeen ajan. Siirtymät olivat hyvin mietittyjä ja selityksen ym. riittävän selkeitä. Ei tarvinnut miettiä että mitä ihmettä tapahtuu.

Ohjattu nouto 7. Aivan täysin erilainen suoritus kuin mitä pari kk sitten samalla tuomarilla. Ja silti sama numero :D Hauskaa. Mutta siis odottaminen jo huomattavasti hiljaisempaa, ja minusta koiralla muutenkin tunnetila paljon parempi. Edelleen tarvitsisi paljon enemmän treeniä tuohon odottamiseen.

Seuraaminen 7. Aivan karmeeta poikittamista, painamista ja kontaktin tippumista. Todella mystistä. Mutta taaksepäin seuruu oli hyvä. Nyt täytyisi tässäkin ihan selkeästi saada liikkurointia, ja juuri noi että koira ei tiedä mitä tapahtuu, että olisi skarppina. Ja mikä hittto toi nyt on, että koira ei tule sivulle liikkeiden aloituksissa? Vielä mystisempää.

Tunnari 5. Tietääpähän mitä otetaan Korrien koulutuksessa työn alle. Koska siis nythän tuo alku on jo paljon parempi kun käännyn, mutta olisihan se hyvä että ei nyt menisi ottamaan tuota ihan mitä vaan kapulaa suuhunsa. Syvä huokaus. Tässäkin auttaisi aivan varmasti jos pystyisi treenaamaan välillä muillakin kun omilla kapuloilla, mutta toki tekeehän se Lily tuota niilläkin. Ja tietenkin tätä liikettä ei myöskään voi ilman liikkuria treenata :D

Ruutu 10. No sehän oli hyvä. Paitsi tuo haistelu. Joka ollaan kyllä saatu ihan hallitreenillä aikaiseksi. Pakko unohtaa tämän sisällä treenaaminen, ja siirtää kokonaan pihalle. Poksin hallin lattia on kuorrutettu nameilla, ja sen kyllä huomaa.

Metallinouto 8,5. No joo. Olisihan se voinut tehdä sen nopeammin. Totta.

Kaukot 7. Hmm.. Minä en nyt kyllä oikeasti tykkää tuosta kontaktin tippumisesesta näissä odotteluissa. Se pitää kanssa ottaa ens viikonloppuna ohjelmaan.

L 9. No joo eihän se mene nopeasti maahan. Eikä istu. Totta

Kokonaisvaikutus 7. Koska piippaus. Mie oisin kyllä sanonut myös tuosta haahuilusta ja miihailusta.

No joo siis toisaalta parempi mielentila kun edellisissä, mutta nyt alkaa näkymään myös sitten tuollaisten perusjuttujen hajoilua, Mielenkiintoista.


Ei kommentteja: