"Lysti ja Tuittu"

"Lysti ja Tuittu"

maanantai 18. joulukuuta 2017

Tokokoe pitkästä aikaa

Lilyn kanssa mentiin itsenäisyyspäivää juhlimaan Varkauteen. Olen ollut aika syvissä vesissä sen piirinmestaruuskokeen jälkeen, ja päätin että nyt olisi siis pakko käydä katsomassa, onko meistä enää kisaajiksi. Ja näköjään tyylinvaihdos on tuottanut tulosta, sillä koiruus oli todellakin erilainen kun aiemmin kisoissa. Pisteissähän se ei sinällään näkynyt, sillä tappavan tasaisesti se neitokainen noita "melkein" ykköstuloksia napsii, mutta se missä se näkyi, oli olotilassa. Mieluummin otan kakkostuloksen koiralla jonka häntä heiluu, kun ykköstuloksen koiralla jolla on kauhean paha olo. Mutta nyt me ei enää kyllä tuota voittajaluokkaa tahkota yhtään tämän pidempään, minusta tuo on aivan järkyttävä luokka. Kauhean pitkä suoritus, ja kaikista liikkeistä pitää saada vähintään 8 että on mahdollisuus siihen ykköseen. Ja kun meillä se jo on, niin nyt on oman ja koiran mielentilan takia pakko alkaa oikeasti treenaamaan sitä EVL:ää.

Mutta vielä pienesti kerrottuna koe liike liikkeeltä, ja sitten loppuhuipennuksena myös videota kisasta.

Paikkamakuu 8,5 oli kuulemma haistellut maata. Mutta ei piipannut, jee! Haistelu sallittakoon. Kunhan ei piippaa.

Seuraaminen 8. Mikähän hitto noissa perusasennoissa on? Ne ei vaan suoristu, ei vaikka tekisi mitä. Mutta hiljaisuuden vallitessa ja häntä heiluu. Aivan huippua.

L 8 Olisko ollut liian hidas tms? En muista edes enää!

Luoksetulo 8, tästä erityisen ylpeä koska teki liikkeen tasan niinkuin se tekee sen treeneissäkin.

Ruutu 8,5 On meidän hahmottamistreenit menneet ihan selkeästi perille, koska ruututötsinä oli pienet muovipurkit jotka oli maalattu suomenlipuiksi. Ei ollut mitään ongelmaa. Mutta tossa luoksetulossa tuli vaan aivopieru, ei aina voi voittaa. Mutta muuten myös tämä meni ihan samalla tavalla kun treeneissä.

Ohjattu 5. Ainut liike jossa tuli ääntä, ja se näkyi heti myös liikkeen suorituksessa. Mutta mikä parasta, liikkeen loputtua koira sai koottua itsensä ja jatkoi ihan normaalisti.

Tunnari 8. Aivan mahtava. Koira tekee hyvin itsevarmasti hommia, eikä rähmi kapuloita.

Kaukot 7. Näihin pitää tehdä lisää häiriötreeniä. Joku kolahdus ja siihen se sitten jumi.

Metalli 8,5 No tämähän onnistui kerrankin hyvin. Tietää muuten ihan selkeästi koira että on viimeinen liike!

Yhteispisteet 247,5, eli muutamaa pistettä vaille ykköstulos. Mutta kattokaa nyt tuota koiraa. Sillä on ajoittain jopa ihan hauskaa!

Ei kommentteja: