"Lysti ja Tuittu"

"Lysti ja Tuittu"

maanantai 19. maaliskuuta 2018

Kesälomalla lumen keskellä

Perjantaina meillä alkoi kauan odotettu ja kaivattu loma. Minullahan on siis vielä viime kesän kesälomia ollut pitämättä, ja niitä nyt sitten käytettiin lomailuun joka meni kyllä aika matkustuspainotteiseksi. Perjantaina pakattiin auto kattoa myöten täyteen ja lähdettiin paimennuksen kautta kohti Röykkää Lauran luo. Lilykin pääsi mukaan reissuun. Lauantaina oli vuorossa jokavuotinen, aina niin palkitseva, aussieyhdistyksen vuosikokous. Kyllä sitä taas mietti että onkohan tässä yhdistystoiminnassa mitään järkeä? Ja etä jokohan sitä ensi vuonna ihan oikeasti antaisi noiden jotka huutaa koviten tulla kokeilemaan kuin ihanaa tämä homma onkaan. Ja kun kerta he osaavat ja tietävät parhaiten, niin mitäpä sitä tälläinen tunari tuolla toisaalta tekeekään? Mutta samalla siis sain loppuun 4/4 tilinpäätösestä ja nyt voikin vaan levätä laakereilla loppuvuoden? Eikun... No ja saihin Lily hienon, omasta kuvastaan tehdyn Vuoden Palveluskoira-diplomin.

Lily pääsi lenkille sukulaistyttönsä kanssa, ja alun välien selvittämisen jälkeen lenkki sujuikin oikein hyvin ja olipa mukava nähdä Jaanaakin pitkästä aikaa. Ja kyllä nuo tytöt sukulaisiksi tunnisti, paljon niissä oli kyllä samaa!

Sunnuntaina meillä oli BH-kokeen harjoitteluarvostelut ja tuomarikurssin loppukoe, jonka suoritin hyväksytysti ja pääsen siis nyt tekemään harjoitusarvosteluja. Päällekkäisten aikataulujen vuoksi en vielä pääse tuomarikurssi2 suorittamaan, mutta käydään nyt tässä välissä ylituomarikurssia ja harjotteluita jo pois alta. On kyllä erittäin mielenkiintoista, ja tykkäsin kovasti meidän kouluttajasta, Tiina Hiljasesta. Osasi kyllä vääntää rautalangasta montakin asiaa, jotka selvensivät myös kisaajan näkökulmaa kokeissa. Erittäin mielenkiintoine kesä siis tulossa!

Siitäpä sitten pakattiinkin auto ja lähdettiin kohti Lempäälää. Olipas muuten Lily onnellinen kun pääsi pitkästä aikaa kasvattajansa luokse. Oli kyllä itsestäkin kiva nähdä Minnaa pitkästä aikaa. Ja uskomattominta oli, että Lily EDELLEEN muisti sen tietyn risteyksen, ja alkoi huutamaan suoraa huutoa kontissa. Ilta menikin nopeasti kuulumisia vaihtaessa, ja sitten olikin aika siirtyä seuraavaan kohteeseen. Maanantaiksi olin sopinut treenit HST Finlandin hallille, ja saatiin Lystille taas uusi halli jossa treenata. Sille ei kyllä ole minkäälaista merkitystä minne sitä mennään, kun vetää treeniliivin päälle on kirppu heti valmiina hommiin. Lilylle sain heti pienoisen kisajännityksen päälle, mutta tosi noeasti pautui ja teki tosi nätisti hommia. Kiitos Anna ja Arja treeniseurasta!

Ja koska vierivä kivi ei sammaloidu, mentiin siitä sitten vielä Jyväskylään Aijan luo, ja olipas sielläkin treenit varattuna! Oli kyllä tosi ihana treenata pitkästä aikaa ihan superlämpimässä hallissa, ja melkein kaikki koirat olivat sitäpaitsi aussieta. Tuli jopa sellainen olo että pitkästä aikaa tekisi mieli lähteä johonkin koulutukseen, nythän onkin jo melkein kuukausi edellisestä. Vaikka just viime viikolla sanoin että ei jaksaisi mennä mihinkään koulutukseen. Tai sit se on vaan se porukka joka tekee homman mielenkiintoiseksi. Siellä Lilyllä alkoi olla jo kunnolla kisajännitystä, ja pitkästä aikaa saatiin ihan oikea kisamainen paikkamakuu tehtyä Lystille. Käytiin myöskin syömässä todella ihanassa ravintolassa nimeltä Green Egg, voin lämpimästi suositella kyllä paikkaa! Jopa mie sain sieltä oikein maittavan annoksen. Ja se on aika harvinaista? Ja Lysti ja Lily saivat hieronnan, ja Lysti varsinkin todellakin sitä tuntui tarvitsevan. Oli ilmeisesti lampaan kanssa törmäys aiheuttanut aika massiiviset jumit pienelle. 

Mutta sitten olikin jo aika lähteä kotiin ja pitkään ei vieläkään saanut henkäistä, sillä Remeksen Fenris tuli meille pyjamabileisiin. Bileet olivat ikävä kyllä vaan liian rajut, ja Fenkku pääsi suoraan leikkauspöydälle kun toiselta oli murtunut hammas ja leukaluu. Älkää vaan kysykö kuinka se oli mahdollista, sillä toinen vaan iloisesti leikki leluilla. Ehkä miun ei kannata ottaa koiria, kun kaikilta hajoaa miun seurassa hampaat? Harmitti kyllä kovasti pikkumiehen puolesta, oli nimittäin niin kiltti vierailija. Melkein aloin jopa pääsemään molossin sielunelämään kiinni. Melkein. En ihan.

Sitten Lysti kävi vielä akupunktiossa Soilen luona, ja oli muuten oikeesti kipeänä. Mietin jo perunko lauantain kokeen, mutta sitten päädyin siihen että jos vaikuttaa kipeältä, perun, jos normilta ni en peru. Perjantain tytöt sitten kumpikin nukkuivat koko päivän, lomailu on kovin stressaavaa? Mutta oikeasti oli aivan ihana loma, sai kerrankin nähdä ihmisiä ihan ajan kanssa, parantaa maailmaa ja muutamana aamuna jopa nukkua ilman herätyskelloa. Aivan mahtavaa! Ja lauantain kruunasi kisojen ohella vielä siskon 30v synttäribileet, joten oikeasti aika paljon kerkeää tehdä viikossa kun sen vaan tarkkaan suunnittelee, eikös totta? Joten nyt onkin hyvä tulla takaisin töihin hengähtämään ennen seuraavia koitoksia, johon muuten ei ole enää kauaa! Ja seuraava postaus tuleekin sitten olemaan kisakertomus videoiden kera. 

Ei kommentteja: